Varaudu huonoon ajokeliin myös tänään – tältä näyttää loppuvuoden sää

3:58imgHeipat lumelle, toivottaa kuukausiennuste! Katso Markus Mäntykankaan sääennuste
Julkaistu 28.12.2022 05:13

MTV UUTISET – STT

Loppuvuoden aikana Suomeen ehtii saapua ainakin kaksi matalapainetta sadealueineen lounaasta. Väliin mahtuu poutaisempia jaksoja.

Loppuvuoden säähän ehtii mahtua sekä pakkasta ja plusasteita että sadealueita ja poutaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on varsin vaihtelevaa.

Tänään on koko Manner-Suomessa pakkaspäivä. Eilen muun muassa jäätävää tihkua ja jäätävää sadetta tuonut sadealue on vielä maan pohjoisosassa, minne kertyy lisää lunta.

Ajokeli ei ole yhtä huono kuin se oli eilen, mutta varoitus huonosta liikennesäästä on kuitenkin annettu suureen osaan maata.

Huonosta liikennesäästä varoitetaan Pirkanmaalta maan keski- ja itäosiin sekä aina eteläiseen Lappiin saakka.

Lue myös: Kymmenen auton ketjukolari Leppävirroilla – 8 loukkaantui, koira kuoli

Lue myös: Henkilöauton kuljettaja kuoli ajettuaan nokkakolarin rekan kanssa Pälkäneellä

Vuodenvaihde sateinen

Loppuvuoden aikana Suomeen ehtii saapua ainakin kaksi matalapainetta sadealueineen lounaasta. Väliin mahtuu poutaisempia jaksoja.

Huomenna maan lounais- ja eteläosiin saapuu uusi matalapaine sateineen. Sen myötä ajokeli muuttuu erittäin huonoksi etelärannikolla sekä torstain että perjantain ajaksi.

Paikoin muuallakin maassa ajokeli voi olla noina päivinä huono.

Lue myös: Kesäinen lämpö valtaa Euroopan – lumille saatetaan sanoa hyvästejä myös Suomessa

Uudenvuodenaatoksi lauantaiksi odotetaan maahan taas uutta, tällä kertaa vetisempää sadealuetta. Sen myötä saadaan vettä tai räntää, mutta iltapäivällä sadealueen etureuna muuttuu lumeksi idässä ja pohjoisessa.

Ajokelin odotetaan olevan huono uudenvuodenaattona Kokkola–Lappeenranta-linjan pohjoispuolella.

Tosin vuodenvaihteeseen on vielä sen verran aikaa, että sääennuste ja -varoitukset saattavat ehtiä lauantaina osalta muuttua, Ilmatieteen laitokselta lisätään.

Lue myös: Vuosisadan lumimyrsky laantumassa Yhdysvalloissa, osassa maata lumentulo jatkuu edelleen – kuolonuhrien määrä noussut yli 50:n

Lue myös: Jos autosi ikkunat jäätyvät sisäpuolelta, syy voi löytyä näistä virheistä – älä ala suin päin skrapaamaan: "Itse en ryhtyisi"

Tuoreimmat aiheesta

Sää