Yhdysvalloissa lämpötilojen odotettiin tiistaina nousevan keskilännessä ja maan itäosassa päiväkausia kestäneen pakkaskauden ja yli 50 ihmistä tappaneen lumimyrskyn jäljiltä.
Silti osassa maan koillisosaa myrsky jatkoi edelleen puhkumistaan.
New Yorkin osavaltiossa olosuhteita kuvattiin edelleen "hirveiksi". Osavaltion länsiosiin satoi tiistain vastaisena yönä enimmillään metri lunta, ja lisää oli päivän mittaan luvassa.
– Kyseessä on varmasti vuosisadan lumimyrsky, eikä se ole vieläkään ohi, kiteytti osavaltion kuvernööri Kathy Hochul.
Hochul keskusteli myöhään maanantaina tilanteesta presidentti Joe Bidenin kanssa. Biden lupasi osavaltioon kaiken mahdollisen liittovaltion tuen ja hyväksyi sinne julistetun hätätilan.
Erien piirikunnassa New Yorkin osavaltiossa valmistaudutaan jo mahdolliseen tulvaan, jonka nopeasti sulavat lumimassat voivat saada aikaan sään lauhtuessa, kertoi CNN.
Dan Nevers Erien piirikunnan hätäpalveluista sanoi tiistaina, että nyt työskennellään lumen poistamiseksi tulvariskin vähentämiseksi.
"Pyydän hartaasti, pysykää kotona"
Pahimpiin myrkystä kärsineisiin kaupunkeihin kuuluu Buffalo Erien piirikunnassa New Yorkin osavaltion länsiosassa. Erien piirikunnan viranomaisjohtoon kuuluvan Mark Poloncarz vetosi ihmisiin, jotta nämä eivät ajaisi Buffalon kaupungissa, jossa on pantu voimaan liikennekielto.
– Monilla kaduilla on nyt paha tilanne, Poloncarz sanoi.
Hän sanoi kulkeneensa hälytysajoneuvolla kaupungissa ja tunne oli ollut kuin olisi ajanut "kolme jalkaa (vajaa metri) maanpinnan yläpuolella".
– Pyydän hartaasti, pysykää kotona, hän lisäsi.
Lumimyrsky on aiheuttanut 52 ihmisen kuoleman, joista yksistään Erien piirikunnassa on sattunut 28.
Myrskyn takia peruttiin maanantaina yli 5 800 lentoa, kertoi lentoliikennettä seuraava Flightaware-sivusto.
Harvinaisen raju lumimyrsky toi viikonloppuna mukanaan pakkaslukemia peräti 48 Yhdysvaltain osavaltioon.