Varkaat iskivät Tom Hanksin ökykartanoon

Tom Hanks
Tom Hanks joutui asuntomurron kohteeksi.imago/Future Image/ All Over Press
Julkaistu 09.08.2024 09:03

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Uusin isku on osa lukuisten asuntomurtojen listaa, joiden kohteiksi Hollywoodin superjulkkikset ovat joutuneet viime aikoina.

Hollywood-pari Tom Hanksin ja Rita Wilsonin Los Angelesin ökykartanoon murtauduttiin heinäkuussa, kertoo LA Times.

Hanks ja Wilson eivät olleet kotona murtautumisen tapahtuessa. On epäselvää, vietiinkö kodista tavaroita.

Amerikkalaismediat uutisoivat varkaiden murtautuneen päärakennuksen viereiseen vierastaloon. Viranomaisten mukaan on todennäköistä, että varkaat valitsivat kohteen satunnaisesti, eikä Hanksia ja Wilsonia valittu ryöstön kohteeksi mistään tietystä syystä.

Murto oli aiheuttanut hälytyksen, mutta tämä ei estänyt varkaita jatkamasta matkaansa talon sisätiloihin. Poliisi ei ole tehnyt pidätyksiä tapaukseen liittyen.

Lue myös: Hollywoodin näyttelijöiden lakko päättyi

Los Angelesin ökykartanot ovat olleet rikollisjengien kohteena yhä enemmän viime aikoina. Varkaat selvittävät esimerkiksi sosiaalisesta mediasta julkkisten menemisiä, ja iskevät talouksiin heidän ollessa poissa kotoaan.

Muita lähiaikoina ryöstöjen kohteeksi joutuneita Hollywood-julkkiksia ovat muun muassa räppäri Bhad Bhabie, Tanssin superäidit -sarjasta tuttu JoJo Siwa sekä näyttelijä Marlon Wayans.

Hanks ja Wilson ostivat noin 1400 neliömetrin kokoisen Pacific Palisadesissa sijaitsevan 26 miljoonan dollarin (23,8 euroa) arvoisen kartanonsa vuonna 2010.

Hanks tunnetaan muun muassa elokuvista Forrest Gump, Cast Away sekä The Da Vinci Code.

Tom Hanks Rita W

Hanks ja Wilson avioituivat vuonna 1988.

Lähde: La Times, Page Six

Lue myös: Tom Hanks poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa poikansa kanssa – yksi kommentti sai somekansan repeämään

Tuoreimmat aiheesta

Tom Hanks