Työeläkeyhtiö Varman sijoitukset ovat tämän vuoden aikana tuottaneet 8,8 prosenttia eli 3,9 miljardia euroa. Heinä-syyskuussa tuottoja kertyi 827 miljoonaa.
Sijoitusten markkina-arvo nousi 47,4 miljardiin.
Tammi-syyskuu oli Varmalle tuottoisin kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen jakso sitten finanssikriisin, kertoi toimitusjohtaja Risto Murto tiedotteessa. Murto totesi, että sijoitusmarkkinoilla kulunut kymmenen vuotta on eläkesijoittajan kannalta ollut poikkeuksellisen pitkä yhtäjaksoisen nousun kausi.
Erityisen hyvin tuottivat osakkeet, joista kertyi jaksolla 16,3 prosentin tuotto. Korkosijoituksista kertyi 4,2 prosenttia, pääomasijoituksista 11,9 ja kiinteistösijoituksista 2,6 prosenttia.
Murto arvioi, että Suomen talousnäkymiä painavat sekä kauppasodat että kansainvälinen teollisuustaantuma. Niillä ei vielä ole ollut merkittävää vaikutusta Suomeen, mutta riskit talouskasvun hidastumiseen ovat ilmeiset.
– Etenkin kauppasodasta uhkaa jäädä pitkäaikaisia vaikutuksia suomalaisten yritysten toimintaympäristöön, vaikka sopimuksia kauppaneuvotteluissa saataisiinkin loppuvuodesta aikaan, Murto sanoi.
Varma kertoi tulostensa lisäksi myös uudesta kiinteistösijoitushankkeestaan. Se rakennuttaa Stora Ensolle vuokrattavan uuden pääkonttorin paraatipaikalle Helsingin Katajanokalle. Puurakenteisen talon suunnittelusta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.