"Varmistamme, että Israelilla on kaikki, mitä se tarvitsee vastatessaan Hamasin hyökkäyksiin" – Yhdysvalloilta uutta aseapua Israelille
Yhdysvallat kertoo uudesta aseavusta Israelille mahdollisesti jo sunnuntaina.
Äärijärjestö Hamasin hyökkäyksessä Israelissa kuolleiden määrä on noussut jo yli 600:n. Haavoittuneita on yli 2 000, joista noin 200:n vammat ovat erittäin vakavia. Lisäksi äärijärjestön hallussa on toistasataa panttivankia, kertoi Israelin hallitus Facebookissa.
Jo aikaisemmin on kerrottu, että panttivankien joukossa on sekä siviilejä että sotilaita.
Israelin vastahyökkäyksessä Gazaan kuolleiden määrä puolestaan on noussut 370:een. Haavoittuneita on noin 2 200, kertoivat Gazan terveysviranomaiset.
Yhdysvaltojen ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Yhdysvallat voi ilmoittaa vielä sunnuntain aikana uudesta aseavusta Israelille.
– Perehdymme parhaillaan niihin erityistoiveisiin, joista israelilaiset ovat kertoneet. Luulenpa, että kuulette tästä lisää vielä myöhemmin tänään, Blinken sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.
– Presidentti Joe Bidenin ohjeistuksen mukaan varmistamme, että Israelilla on kaikki, mitä se tarvitsee vastatessaan Hamasin hyökkäyksiin.
Iranin presidentti hyökkäsi Israelia vastaan
Iranin presidentti Ebrahim Raisi taas sanoi Iranin kannattavan palestiinalaisten "oikeutta itsepuolustukseen" ja sanoi samalla Israelin olevan vaaraksi koko alueelle.
– Iran tukee palestiinalaisvaltion legitiimiä oikeutta puolustautumiseen. Israelin sionistihallinto ja sen tukijat ovat vastuussa alueen valtioiden turvallisuuden vaarantamisesta, ja heidät on pantava tästä asiasta vastuuseen, sanoi Raisi televisiossa.
Iran ei ole tunnustanut Israelin valtiota, ja palestiinalaisvaltion tukeminen on kuulunut sen ulkopolitiikan keskeisiin doktriineihin islamilaisesta vallankumouksesta saakka vuodesta 1979.
Uusimmat
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää