Peilijäähän jäätyneet tiet veivät autoja mennessään Pohjois-Pohjanmaalla, pelastuslaitoksella toistakymmentä tehtävää

Liukas tie
Kuvituskuvassa liikennettä lumisateessa Espoon Lommilassa 28. tammikuuta 2019.Lehtikuva
Julkaistu 14.02.2019 18:58(Päivitetty 14.02.2019 21:53)

MTV UUTISET

Pohjois-Pohjanmaalla pienessä pakkassäässä tullut vesisade veti tienpinnat iltapäivällä peilijäähän ja sai useita autoilijoita pulaan.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksella oli toistakymmentä liikenteeseen liittyvää hälytystehtävää päivän aikana.

– Jos peilijäässä ollut tie oli vähänkään kalteva, autot vain yksinkertaisesti luisuivat ojaan, päivystävä palomestari Esa Ihalainen kertasi illalla.

Ihalaisen mukaan tiet olivat siinä kunnossa, että valtateilläkin saattoi ajaa korkeintaan noin kolmeakymppiä.

Henkilövahinkoja liikenneonnettomuuksissa ei tullut. Ajoneuvojen nostotyöt kuitenkin katkaisivat liikenteen tietyiltä osuuksilta Nelostiellä, valtatie kahdeksalla ja muilla pienemmillä teillä.

Liikenne saatiin sujumaan illan aikana kaikilla teillä.

Juttua päivitetty kello 21.55. 

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne