Vartalokameratallenne julki: New Yorkin poliisi tulitti pummilla matkustanutta veitsimiestä, osui myös sivullista päähän

Toinen osuman saaneista sivullisista joutui kriittiseen tilaan. Poliisille sataa kritiikkiä.

Neljä ihmistä loukkaantui Yhdysvalloissa New Yorkin Brooklynissa viime sunnuntaina poliisin ammuttua metroaseman laiturilla.

Poliisin kohteena oli liputta laiturille mennyt mies, joka piti veistä kädessään. Poliisi lähti seuraamaan miestä laiturille, jossa he kehottivat toistuvasti miestä pudottamaan veitsen.

Mies ei suostunut luopumaan veitsestään, jolloin poliisi ampui useita laukauksia häntä kohti lähietäisyydeltä.

Kaksi sivullista sai osuman

Ampumisessa loukkaantui varsinaisen kohteen lisäksi kolme muutakin henkilöä, toinen laiturilla olleista poliiseista ja kaksi sivullista.

Sivullisista toinen, 49-vuotias mies, sai osuman päähänsä ja joutui sairaalaan kriittisessä tilassa. Toinen poliiseista sai ilmeisesti kimmokeosuman käsivarteensa.

Poliisi väittää laukaisseensa aseensa miehen hyökättyä toista poliisia kohti. Ennen ampumista poliisi yritti käyttää mieheen etälamautinta, mutta ei onnistunut pysäyttämään häntä.

New Yorkin poliisilaitos julkaisi perjantaina paikallista aikaa tilanteesta vartalokameratallenteen, joka paljastaa tilanteen kulun.

"Hän seisoi paikallaan"

Tapaus on laukaissut mielenosoitukset New Yorkissa poliisin liian heppoista aseen käyttöä vastaan.

Paikallisen edunvalvontajärjestön mukaan videotallenne kumoaa poliisin väitteen, että mies olisi hyökännyt poliisia kohti.

– Kuten video selvästi osoittaa, (kohteena ollut mies) seisoi paikallaan, kun poliisi laukaisi aseensa häntä kohti, lausunnossa sanotaan CNN:n mukaan.

New Yorkin kaupungin pormestari, entinen poliisikomentaja Eric Adams kommentoi tapausta sanoen, että poliisi teki kaiken voitavansa ennen kuin laukaisi aseensa.

– Poliisin täytyy saada koulutus oikeiden päätösten tekemiseen. Kun katson videota, näen kurinalaisuutta. Näen, että he yrittivät ratkaista tilanteen kaikin mahdollisin keinoin, Adams sanoi NBC:n mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat