Varusmiehet kuvasivat Vekaranjärvellä videon teloitustyyliin: "Ammutut" kaatuivat rivissä maahan yksitellen – yhdeksälle varusmiehelle syytteet

armeija
Kuva Kouvolan Sanomien haltuunsa saamalta videolta. Kuvaaja on tuntematon. Video kuvattiin kesäkuussa 2017.
Julkaistu 10.05.2019 09:06
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

Salpausselän syyttäjävirasto kertoo nostaneensa yhdeksää varusmiestä kohtaan syytteet palvelusrikoksista. Syyte liittyy Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä kuvattuun "teloitusvideoon".

Syyttäjäviraston mukaan Vekaranjärvellä asepalvelustaan suorittaneet varusmiehet olivat maastoharjoituksen yhteydessä kuvanneet kännykällä lavastetun teloitusvideon.

Videolla yksi varusmiehistä ampuu paukkupatruunoilla edessään seisseet seitsemän muuta varusmiestä. Varusmiehet näyttelevät kaatuvansa maahan ja kuolevansa saatuaan niin sanotusti "osuman". Yksi varusmiehistä oli kuvannut tilanteen sovitusti.

Esitutkinnassa epäillyt yhdeksän varusmiestä ovat myöntäneet sopineensa yhdessä videon tekemisestä. Vielä ei ole selvinnyt, miten video on päätynyt yleisille nettisivuille.

Asiaa koskeva haastehakemus on toimitettu Kymenlaakson käräjäoikeuteen, joka päättää asian käsittelyn aikataulusta.

Video oli kuvattu vuoden 2017 kesäkuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat