Varustamolle tieto välikäden kautta – Iranin kiinni ottaman tankkerin "miehistö voi hyvin"

13:03:35img
Videolla lisää aiheesta.
Julkaistu 20.07.2019 23:29

MTV UUTISET – STT

Persianlahdella Iranin pysäyttämän säiliöaluksen varustamo on saanut miehistöön yhteyden välikäden kautta. Stena Bulk -varustamo sanoo tiedotteessa, että laivan henkilöstö voi hyvin.

Laivayhtiö kertoo yhteyshenkilön keskustelleen Iranissa Bandar Abbasin satamakaupungissa merenkulkujohtajan kanssa. Johtaja kertoi myös, että tankkeri on ankkurissa lähistöllä Bandar Bahonarissa.

Lue myös: Video: Näin tankkeri kaapattiin Persianlahdella – naamioituneita miehiä helikopterissa, pikaveneitä piirittämässä tankkeria​​​​​​​

Iranin vallankumouskaarti otti perjantaina haltuunsa Britannian lipun alla seilanneen Stena Impero -aluksen.

Aiemmin lauantaina STT:n haastattelema laivayhtiön toimitusjohtaja Erik Hånell kertoi, ettei varustamo ollut vielä tuolloin saanut yhteyttä miehistöön. 

Tuoreimmat aiheesta

Iran