Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Pentti Tiusanen kiistää syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

AOP Pertti Tiusanen 7.04658997
Pentti Tiusanen vuonna 2001.All Over Press
Julkaistu 26.11.2018 15:45

MTV UUTISET – STT

Ex-kansanedustaja ja Kotkan kaupunginvaltuutettu Pentti Tiusanen (vas.) kiistää syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

STT:n tavoittama Tiusanen kertoo, että ei voi kommentoida asiaa enempää, sillä asian käsittely on julistettu salaiseksi ja juttuun liittyy hänen mukaansa myös potilaan terveystietoja.

– Luonnollisesti kiistän syytteen. En voi asiasta puhua, Tiusanen sanoo.

Tiusanen on Kotkan kaupunginvaltuuston nettisivujen mukaan koulutukseltaan kirurgian erikoislääkäri.

Tiusasen saamasta syytteestä kertoi maanantaina ensin Kymen Sanomat. Syytettä käsitellään Kymenlaakson käräjäoikeudessa keskiviikkona.

Tuoreimmat aiheesta

Seksuaalinen hyväksikäyttö