Vastaantulevien kaistalle ajautunut aiheutti nokkakolarin Ulvilassa – kaksi loukkaantunut vakavasti

Palomies työssään.
Väärälle kaistalle ajautuneessa autossa matkusti vain kuljettaja. Kolarin toisena osapuolena olleessa autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.Kuvituskuva.
Julkaistu 03.03.2018 15:00
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Ulvilan Kullaassa kaksi on loukkaantunut vakavasti ja kolme lievästi kahden auton nokkakolarissa.

Poliisin tiedotteen mukaan Tampereentiellä autoilleen kuljettajan ajoneuvo oli ajautunut  tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle. Ensimmäisenä vastaan tullut ajoneuvo onnistui väistämään kaistalta harhautuneen, mutta seuraavaksi tullut törmästi vastaantulijaan.

Väärälle kaistalle ajautuneessa autossa matkusti vain kuljettaja. Molempien ajoneuvojen kuljettajat jäivät puristuksiin loukkaantuen vakavasti, ja kolariin joutuneen auton kolme matkustajaa loukkantuivat lievästi.

Kaikki henkilöt kuljetettiin Satakunnan keskussairaalaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa