Näyttelijä Timo Lavikaisesta tuli toista kertaa isä joulukuun lopussa.
Timo Lavikainen, 44, on yksi 20. tammikuuta alkavan uuden Putous-kauden tähdistä. Toista kertaa ohjelmassa mukana oleva näyttelijä on uudenlaisen tilanteen edessä, sillä Putouksen lisäksi miehen arjen täyttää vastasyntynyt poikalapsi.
– Poika varmaan ymmärsi, että isällä on aamulla aikainen herätys. Hän päätti nukkua viime yönä ensimmäistä kertaa putkeen kunnon yöunet, Lavikainen kertoo hymyillen MTV:lle Putouksen lehdistötilaisuudessa.
Lavikaisen ja hänen Maikki-vaimonsa ensimmäinen yhteinen lapsi täyttää pian kaksi viikkoa. Yöunista ei miehellä ole ollut pahemmin huolta.
– Minulla ei ole mitään hirveitä vaikeuksia sen nukkumisen suhteen. Herään sitten, jos vaimo herättää.
Lapsen syntymä ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan.
– Aamu lähti menemään ihan mukavasti, mutta sitten elämä näytti taas sen, että mitään ei voi koskaan suunnitella valmiiksi. Poika oli päättänyt, että hän nostaa pään tietynlaiseen asentoon, että se tuntui sillä hetkellä hyvältä idealta. Varmaan hän mietti niin, mutta eipä se ollutkaan hyvä idea, Lavikainen kertoo.
– Vaimoni urheasti lopulta ponnisti lapsen maailmaan. Poika syntyi terveenä. Olihan se naama hurjan näköinen. Nyt ovat jo arvet umpeutuneet ja ruvet lähteneet naamasta. Kaikki näyttää hyvältä.
Miten Timo Lavikainen uskoo Putouksen ja lapsiarjen yhdistämisen sujuvan?
– Itse uskoisin, että tulee menemään ihan mukavasti. Nyt, kun on kuitenkin jo yhden kauden Putousta tehnyt, tietää, mitä se tuo tullessaan, että osaa suhtautua, näyttelijä toteaa.
– Ja kun on kuitenkin jo yhden lapsen kasvattanut jollain tavalla aikuisikään, niin tietää vähän siitäkin puolesta. Kumpikaan asia ei ole sillä tavalla niin uutta, että ei tarvitse ehkä sillä tavalla niin hirveästi jännittää.
Lavikainen odottaa uutta Putous-kautta rennoin mielin.
– Tiedän sen, että kun ensimmäinen lähetys alkaa, niin on vähän sellainen olo, että mitähän tästä tulee ja että tämä ei tule menemään mitenkään päin hyvin. Mutta tällä hetkellä on oikeasti rento fiilis.