Vatanen ihmeissään Kingi-kauppiaan suosiosta: Perustuu kahteen sanaan

Jussi Vatanen (1)
Jussi Vatanen All Over Press
Julkaistu 21.02.2015 10:33

Kati Pukki

kati.pukki@mtv.fi

@katipukki

Jussi Vatasen esittämästä K-kauppias Virtaniemestä on tullut yksi Kingin hittihahmoista.

Joistain Kingissä nähtävistä sivuhahmoista on kaden myötä tullut lähes yhtä suosittuja kuin itse kilpailijoista.

Jussi Vatanen kertoo nauttivansa eri tuomariparodioiden ja kilpailijoiden taustahahmojen tekemisestä.

– Kun oma kilpailija on pudonnut, tulee tehtyä enemmän näitä tuomareita ja sivuhahmoja. Hommia on yhtä paljon, mutta tavallaan nyt on jopa kivempaa. Omaan kilpailijaan suhtautui kuitenkin enemmän vakavasti, nyt voi vaan heilua tuolla ja pitää hauskaa, Vatanen selittää.

Sivuhahmoista Vatasen omiin suosikkeihin kuuluvat hänen Kingi-kilpailijansa Jani Pesosen kaverit Ströba ja Kähis, joita esittävät Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen.

– Etenkin Ströba on sellainen, että hän olisi voinut itsekin osallistua kilpailuun, Vatanen miettii.

Yleisön ykkössuosikiksi on puolestaan noussut Martti Alasen taustajoukkoihin kuuluva K-kauppias Matti Virtaniemi, jota Vatanen esittää.

– Sitä kauppiastahan hirveästi kehutaan, vaikka oikeastaan siinä ei ole mitään muuta kuin ne kaksi sanaa, joihin koko hahmo perustuu. Hänet keksittiin ehkä minuutissa, Vatanen naurahtaa Virtaniemen "aivan mahtavaa" -tunnuslauseeseen viitaten.

– Mutta niin kai se menee, että tällainen yksinkertainen tyyppi, jolla on selkeä sanoma, vetoaa ihmisiin. Tyyppi, jolla on aina kaikki mahtavasti, voittaa helposti muut puolelleen. Hän myös täydentää hyvällä tavalla Martin sulkeutuneisuutta, Vatanen jatkaa.