Putouksessa jumbosijalle jäänyt Riku Nieminen: Tappio kääntyi voitoksi

MTV Oy, All rights reserved
Julkaistu 07.11.2015 14:50
Toimittajan kuva

Eeva Louko

eeva.louko@mtv.fi

Riku Niemisen sketsihahmo putosi ensimmäisenä viime lauantain Putouksen hahmokilpailusta.

Riku Niemisen tulkitsema tamperelainen autonasentaja Mari Hakkarainen sai ensimmäisenä lähtöpassit viime lauantain Putous-jaksossa. 

Nieminen kuitenkin sanoo, että hän itse asiassa kokee voittaneensa jo hahmokilpailun.

– Putouksen ensimmäisellä kaudella sketsihahmokisa oli tavallaan yksi iso sisäpiiriläppä. Tarkoituksena oli tehdä niin huono hahmo, kuin pystyy. Eli tällä kaudella itse asiassa voitin ensimmäistä kertaa, kun putosin ensimmäisenä, Nieminen naurahtaa.

Mari Hakkarainen 3

Mari Hakkarainen putosi ensimmäisenä Putouksen sketsihahmokilpailussa.

Nieminen sanoo, että hän ei halua viilata hahmojaan täysin kliinisiksi tuotteiksi. Rosoa pitää olla.

– Nyt homma on periaattessa mennyt vinksalleen, jopa tuotannossa painotetaan sitä, että ollaan huolissaan siitä että onhan tämä nyt varmasti hauska hahmo. Siinä tekisi mieli sanoa, että you are missing the point.  

– Me nimenomaan nauramme sille kyhäelmälle, sille, ettei se ole loppuun asti tuotettu, Nieminen jatkaa.

Niemisen kakkoshahmo paljastetaan lauantaina 7.11. Mies ei stressaa tulevasta hahmosta liikoja.

– Haastavinta on se, että löytää pyrkii olemaan autenttinen ja rehellinen hahmolle, että minkälainen se tyyppi on. Ja silti löytää siitä se sellainen kaikkia naurattava rytmi ja tapa tehdä, hän kuvailee.

PUTOUS MTV3-kanavalla lauantaina klo 19.30.

Tuoreimmat aiheesta

Putous