VATT suomii suuryrityksille valuvaa verotukea: 200 miljoonaa euroa hukkaan

vero verottaja veronpalautus veroilmoitus verot veronmaksaja
VATTin mukaan 95 prosenttia veropalautuksista päätyi kansainvälisille suuryrityksille. Lehtikuva
Julkaistu 21.06.2016 14:14

MTV UUTISET - STT

Energiaverojen palautusjärjestelmästä on muodostunut mittava verotuki paljon energiaa käyttävälle teollisuudelle, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimus.

Valtio menettää vuosittain 200 miljoonaa euroa verotuloja saamatta rahoilleen vastinetta, sillä mikään ei VATT:n mukaan osoita tuen parantaneen yritysten kilpailukykyä. Tuki on myös ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa.

Paljon energiaa käyttävän teollisuuden verotusta huojennettiin vuonna 2012 kilpailukyvyn turvaamiseksi. Silloin energiaveron palautuksiin oikeutettujen yritysten määrä nousi 140:een.

Yli 95 prosenttia palautuksista päätyy kansainvälisille suuryrityksille. Puolet menee paperiteollisuudelle.

Palautuksia saaneilla yrityksillä ei VATT:n mukaan ollut kilpailukykyongelmia alun perinkään.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa