Juomavesi keitettävä itäisessä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaan Linnaisissa – video näyttää putkirikosta tulvivan veden

Espoossa oli maanantaina alkuillasta laaja häiriö vedenjakelussa, ja tilanteen korjaaminen on yhä käynnissä.

Vedenjakeluhäiriön syy on putkirikko Espoon Mäkkylässä, joka vaikuttaa vedenjakeluun Espoossa Turunväylän pohjois- ja itäpuolella sekä Kauniaisissa ja Vantaalla Linnaisten alueella, HSY kertoo.

MTV Uutisten lukijan kuvaamalla videolla näkyy, kuinka vettä tulvi Turuntielle ja jalankulkuväylille Leppävaarassa maanantaina iltapäivällä. 

Vuoto saatu eristettyä

Noin iltaseitsemän aikaan vuoto on saatu eristettyä, eikä vettä enää pulppua tielle, kertoo Heli Härkki HSY:ltä. Vettä saadaan nyt ohjattua häiriöalueille muista suunnista ja paineistus on palautumassa normaaliksi.

Verkostosta voi irrota häiriön johdosta ruskeaa rautapitoista ainesta. Verkossa voi olla myös ilmaa, joka näkyy vedessä kuplina tai harmaana värinä. HSY opastaa juoksuttamaan vettä, kunnes se on kirkasta. 

Juomavesi sekä ruoanvalmistukseen ja kahvinkeittoon käytettävä vesi kannattaa keittää vähintään viiden minuutin ajan ennen käyttöä. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi, ja sen purkaa terveydensuojeluviranomainen.

Suihkuun ja vessan vetämiseen vesijohtovettä voi käyttää normaalisti. 

Härkin mukaan putken rikkoutumissyytä aletaan tutkia myöhemmin, kun vedenjakelu ja tiedotus asiakkaille on hoidettu kuntoon.

Oletko paikalla? Lähetä meille kuva tai video WhatsAppilla numeroon 040 578 5504 tai mtvuutiset.fi/lukijankuvat.

Lue myös:

    Uusimmat