Uutta tietoa Espoon vesipiinasta: Virkeä viisikymppinen asbestisementtiputki hajosi ja sotki 100 000 ihmisen vedenjakelun

1:42img
Vedenkeittokehotus tyhjensi kauppojen vesihyllyt Espoossa.
Julkaistu 21.02.2024 10:52
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Espoon Mäkkylässä hajonneen päävesijohdon hajoamisen syyksi epäillään alustavasti putken ikääntymistä, kertoo HSY:n osastonjohtaja Heli Härkki MTV Uutisille.

Härkin mukaan kyseessä on 600 millin asbestisementtiputki, jolla on ikää noin viisikymmentä vuotta. Osastonjohtajan mukaan putki katsotaan jo ikääntyneeksi, mutta sillä on jäljellä vielä joitain vuosikymmeniä käyttöikää.

– Vuotokohta on eristetty ja eilen saimme putken kaivettua esiin. Nyt parhaillaan juurisyyn selvittely on aloitettu ja tiedotamme analyysin tulokset, kun ne ovat valmistuneet.

Maanantaina alkanut, ja jopa sataatuhatta ihmistä koskenut vesipiina päättyi tänä aamuna, kun HSY poisti vedenkeittokehotuksen. 

Päävesijohdon vuoto aiheutti laajan vedenjakeluhäiriön itäisen Espoon ja Kauniaisten alueella Turuntien pohjois- ja itäpuolella sekä Vantaalla Linnaisten alueella.

Lisää aiheesta: HSY: Vettä voi käyttää taas normaalisti Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla

Vedenkeittokehotus tyhjensi kauppojen vesihyllyt Espoossa: "Pisti ajattelemaan"

Tuoreimmat aiheesta

Vesi