Vegaanien ja sianlihattomien määrä räjähti Suomen vankiloissa

Vegaanien ja sianlihattomien määrä on räjähtänyt Suomen vankiloissa 0:47
Katso video: Näistä syistä muutos vankiloissa on tapahtunut.

Suomen vankiloissa on nyt 60 kertaa enemmän vegaanista ruokavaliota noudattavia kuin 10 vuotta sitten.

Vankilaan saapuessa ihmisen tulee ilmoittaa tarpeensa erityisruokavaliota kohtaan. Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Tatja Kivimäki kertoo, että vangin ruokamieltymykset tai -tottumukset eivät ole erityisruokavalion peruste.

– Ruokavalio katsotaan vangin saapuessa vankilaan. Perusruokavaliosta voidaan poiketa kolmella perusteella eli uskonnolliseen tai muun perustellun vakaumuksen perusteella tai terveydellisin perustein.

Kivimäen mukaan vegaani- ja kasvisruokavalio ovat nykyään jo yleisiä, eikä niitä periaatteessa edes voida kutsua erikoisiksi. Myös sianlihattomia ruokavalioita on paljon uskonnollisista syistä.

– Kasvis- ja vegaaniruokavaliot ovat yleistyneet lähivuosina ja yhä useampi haluaa syödä enemmän kasviksia myös perusruokavaliossa. Lisäksi sianlihattomien määrä on noussut runsaasti, mikä saattaa johtua ulkomaalaistaustaisten vankien osuuden kasvusta. Tarkkoja syitä esimerkiksi vegaanien määrän kasvulle on vaikea sanoa.

Vakaumukseen perustuvaa erityisruokavaliota ei voi vaihtaa toiseksi ilman erityisen perusteltua syytä.

– Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos vangille myönnetään esimerkiksi vegaani- tai kasvisruokavalio, päätös on pysyvä. Mieltä ei voi vaihdella ruokien mukaan, sanoo Kivimäki.

Joskus ruokavalioiden kanssa on tullut vastaan myös väärinkäyttöä ja haasteita.

– Vanki saattaa haluta vegaanisen ruokavalion, mutta käy lounaan jälkeen ostamassa kanttiinista pekonia tai sanoa olevansa kalalle allerginen, mutta jokin tietty kalaruoka kuitenkin maistuu, Kivimäki erittelee.

Johonkin vakaumukseen perustuva ruokavalio tulee voida valmistaa normaaleja vankilan elintarvikkeiden hankintamenettelyjä ja -sopimuksia käyttäen. Täten joitakin ruokavalioita ei ole mahdollista valmistaa.

– Esimerkiksi kosher- tai halal -tuotteita ei ole mahdollista saada, Kivimäki toteaa.

Vankien ruokalista yllättää

Vankiloissa tarjoillaan neljä ateriaa päivässä. Jos vanki syö kaikki tarjoiltavat ateriat, kertyy niistä yhteensä noin 2600 kilokaloria.

Kivimäki sanoo, että ruokamäärä sopii kevyttä liikuntaa harrastavalle ja se täyttää valtion määrittämät suomalaiset ravitsemussuositukset.

– Meidän tulee myös pitää huolta vankien hyvinvoinnista ja varoa ylipainon kertymistä, sillä liikunnan määrä ja aktiivisuus ovat vankilassa rajallisia, hän lisää. 

Vegaani- ja kasvisruokavalio ei poikkea normaalista eli myös niitä noudattavat saavat päivän aikana samat ravintoaineet. Myös ruokalista on sama valtakunnallisesti. Osassa avovankiloita on niin kutsuttu omatoimiruokailu, joissa vangit valmistavat itse kaikki ateriansa.

– Leijona Catering huolehtii suurimman osan Suomen vankiloiden ruokaluista ja täten listat ovat samat, kertoo Kivimäki.

Yhden viikon listalta löytyy esimerkiksi broileria bbq-kastikkeessa, pepperonipaellaa ja maitosuklaavanukasta. Vegaaniset versiot myötäilevät perinteisiä annoksia. Tarjolla on muun muassa kasvispyöryköitä, tofu-perunalaatikkoa ja seitania tomaattikastikkeessa.

Syömisestä ei jousteta

Yhden vangin päivän kaikkiin aterioihin kuluu noin 12 euroa. Tämä sisältää elintarvike- ja henkilöstökustannukset sekä muut kulut, kuten puhtaanapidon ja pakkauskustannukset.

Rikosseuraamuslaitoksen kokonaisbudjetti on noin 250 miljoonaa euroa vuosittain, josta noin 12,5 miljoonaa menee vankien ruokailukuluihin. Kivimäki sanoo, että määrä kuulostaa paljolta, mutta syömisestä ei voida joustaa.

– Ruokahuolto on todella tärkeä tukitoiminto ja kulut ovat melko isot, mutta ilman ruokaakaan ei voi olla.

Putkassakin tarjoillaan vegeä

Helsingin poliisilaitoksen komisario Jari Myllymäki sanoo, että putkassa maksimissaan 12 tuntia viettäville ei tarjoilla ruokaa. 

– Poliisilain perusteella kiinniotetuille, jotka ovat kiinniotettuina enimmillään 12 tuntia, ei pääsääntöisesti tarjoilla ruokaa, mutta terveydellisistä syistä tästä voidaan poiketa. 

Muille poliisivankilassa oleville kiinniotetuille tarjotaan aamupala, lämmin lounas, päivällinen ja iltapalapussi. Erityisruokavaliot otetaan huomioon ilmoitettaessa. 

– Jos poliisilla on tieto erityisruokavaliosta, se huomioidaan ruokailussa eli vegaanista ruokaa on saatavilla. Mikäli erityisruokavaliota ei ole tiedossa, kaikille tarjoillaan sama ruoka, Myllymäki summaa.

Luvut: Rikosseuraamuslaitos

Lue myös:

    Uusimmat