Venäjä muutti viimein kantansa: Maailman suurin merensuojelualue tulee Etelämantereelle

Etelämantereen tutkimusasema
Aboa-tutkimusasema Etelämantereella vuonna 2014. Aboa perustettiin vuonna 1988, kun Suomi aloitti tutkimuksen Etelämantereella.Handout
Julkaistu 28.10.2016 07:02

MTV UUTISET - STT - AFP

Etelämantereen edustalle perustetaan maailman suurin merensuojelualue. Asiasta päästiin sopimukseen, kun hanketta pitkään vastustanut Venäjä muutti kantaansa tänään.

Sopu syntyi neuvotteluissa, joita käytiin Australian Tasmaniassa Hobartin kaupungissa. Rossinmeren suojelualueesta oli neuvoteltu vuosien ajan.
Merensuojelualueen perustamisen keskeiset toimijat ovat Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat.

Rossinmeren suojelualueen koko tulee olemaan 1,55 miljoonaa neliökilometriä. Siitä runsaat 1,1 miljoonaa neliökilometriä määrätään kalastuskieltoalueeksi.

Uuden-Seelannin ulkoministeri Murray McCully arvioi, että sopimus ottaa huomioon myös kestävän kalastuksen tarpeet.

Suojelualueesta päätti Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen suojelukomissio (CCAMLR), jonka kaikki 25 jäsenmaata hyväksyivät hankkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat