Perjantaina Venäjän duuma hyväksyi lakiesityksen, joka pitää asepalveluksen suorittaneet henkilöt aiempaa pidempään armeijan reservissä.
Aloitteen esitti marraskuussa 2022 duuman puolustuskomitean puheenjohtajan Andrei Kartapolovin johtama kansanedustajaryhmä, kirjoittaa Venäjän valtionmedia TASS.
"Asevelvollisuutta ja asepalvelusta koskevassa laissa" ehdotetaan uusien ikärajojen asettamista reservissä oleville venäläisille.
Tavanomaiset reserviläiset, jotka eivät ole kersanttia korkea-arvoisempia upseereita, on Venäjällä jaettu kolmeen luokkaan iän ja sotilasarvon perusteella.
Ensimmäiseen luokkaan kuuluvien asevelvollisten ikäraja nostetaan 35 vuodesta 40 vuoteen, toisen luokan osalta 45 vuodesta 50 vuoteen ja kolmannen luokan osalta 50 vuodesta 55 vuoteen.
Reserviläiset kutsutaan palvelukseen yleensä luokkien mukaisessa järjestyksessä. Liikekannallepanon takia palvelukseen kutsuttavien reserviläisten ikäraja nousee vastaavasti.
Lue myös: Venäjän duuma hyväksyi lain, joka kieltäisi sukupuolenkorjauksen
Lakiuudistus nostaa myös upseerien ikärajoja. Uuden lain mukaan sellaisten reserviläisten, joilla on ylempi upseerin sotilasarvo, ikäraja on jatkossa 65 vuotta, kun se on nykyään useimmissa tapauksissa 60 vuotta.
Alempien upseerien ikäraja nostetaan 60 vuoteen nykyisestä 55 vuodesta ja muiden upseerien ikäraja 45 vuodesta 55 vuoteen. Kaikkein korkea-arvoisimpien upseerien asevelvollisuuden ikäraja pysyy edelleen 70 vuodessa.
Ukrainan kansalaisia Venäjän reserviin?
Lisäksi laki sallii myös ulkomaalaisten palvelemisen armeijassa, jos heidän tehtäviinsä ei liity valtionsalaisuuksien käsittelyä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi Krimillä asuvien ukrainalaisten palvelemisen Venäjän armeijassa.
Lakimuutokset tulevat voimaan ensi vuoden alussa.
Lue myös: FSB väittää pidättäneensä LGBT-aktivistin epäiltynä maanpetoksesta
Juttua korjattu kello 15.7.2023 kello 7.34: Jutussa oli käytetty termiä asepalvelus, kun piti käyttää termiä reserviläisyys. Lisäksi täsmennetty tietoja siitä, keitä ikärajamuutokset koskevat.