Koronarokotetta kehitetään tällä hetkellä epidemiologian ja mikrobiologian instituutissa Moskovassa. Laitoksen turvallisuustoimet ovat tiukat.
Instituutin toimintaa tutkineelle CNN:n toimittajalle luovutettiin kuvamateriaalia, jossa rokotetta muun muassa testataan ihmiskoekaniineihin.
Instituuttia johtaa Alexander Ginsburg, jonka kerrotaan ruiskuttaneen rokotetta itseensä ennen varsinaisten testien alkamista.
– Tämä on osoittautunut odottamattoman mutkikkaaksi haasteeksi. Meidän täytyy kehittää rokote tätä tautia vastaan hyvin lyhyessä ajassa, Ginsburg kommentoi CNN:n saamassa videomateriaalissa.
Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Kanadan turvallisuusviranomaiset ovat syyttäneet Venäjää maiden koronarokotteen kehittämiseen osallistuvien organisaatioiden hakkeroinnista. Venäjä on kiistänyt syytteet.
Venäjän kansallisen sijoitusrahasto RDIF:n johtaja Kirill Dmitriev pitää syytöksiä erikoisina. RDIF on rahoittanut Venäjän koronarokotetutkimusta.
– Olemme hyvin yllättyneitä ajoituksesta, sillä nämä (syytökset) tulevat seuraavana päivänä, kun olemme ilmoittaneet odottavamme rokotteemme hyväksymistä elokuussa, Dmitriev kertoo CNN:n videohaastattelussa.
Ihmetystä on herättänyt, miten Venäjä olisi kyennyt kehittämään toimivan rokotteen suhteellisen lyhyessä ajassa.
– Rokotteemme perustuu samaan rokotteeseen, jolla on torjuttu sekä ebolaa että MERSiä (MERS-cov- tyypin koronaviruksen aiheuttama tauti), ja tutkijamme korvasivat noiden virusten proteiinit toisilla, Dmitriev kertoo.
Lähde: CNN.