Venla oli huutokauppakeisarille jättiyllätys – ”Leijun vieläkin pilvissä”

akipalsanmaki1
Aki Palsanmäen tunteellinen kiitospuhe jäi monen mieleen Kultainen Venla -gaalassa.Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2015 19:24

Laura Glad

laura.glad@mtv.fi

Suomen huutokauppakeisari -ohjelman Aki Palsanmäki ei ole vieläkään täysin sisäistänyt voittoaan.

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki palkittiin viime perjantaina Kultainen Venla -gaalassa parhaana televisioesiintyjänä. Palkinto jaettiin yleisöäänestyksen perusteella.

Uuraisilla vaimonsa Helin kanssa Palsanmäen Huutokaupat -yritystä pyörittävä Palsanmäki sai tietää viikko sitten maanantaina olevansa kolmen eniten ääniä saaneen joukossa.

– Kyllä se iso yllätys oli. Yleensäkin ehdokkaaksi pääseminen tuli täysin puskista, ja sitten olin vielä saanut äänivyöryn, Palsanmäki taivastelee.

– Kutsukortti laitettiin postiin ja siinä vaiheessa ei vielä jännittänyt, mutta sitten kun perjantaiaamuna lähdettiin ajamaan Helsinkiin ja kun astuttiin sisälle Kansallisoopperaan, niin alkoi iso jännitys, hän myöntää.

27921602

Heli ja Aki Palsanmäki järjestävät huutokauppoja Uuraisilla joka perjantai. Poikkeuksen teki viime viikko, kun ilta kului Kultainen Venla -gaalassa.

Huutokauppakeisarin pitämää kiitospuhetta on hehkutettu paljon. Aki Palsanmäki kiitti yleisössä istunutta Heli-vaimoa ja lopulta molemmat liikuttuivat kyyneliin.

– Kun astelin lavalle niin mietin, mitä pystyn sanomaan. Onneksi olin kirjoittanut lunttilapulle avainsanoja, mutta silti unohdin kiittää muutamia ihmisiä. Puheen jälkeen tulivat monet pitkän linjan julkisuuden henkilöt kehumaan, että se oli illan paras puhe, Palsanmäki kertoo.

Liikutus puheen aikana tuli Palsanmäelle itselleenkin yllätyksenä.

– Ei minun pitänyt herkistyä puheessa, mutta vaikka kuinka purin hammasta, en pystynyt pidättelemään kyyneleitä. Se oli aika tunteikas hetki.

Hiljalleen takaisin arkeen

Aki ja Heli Palsanmäki palasivat juhlahumusta takaisin kotiin Keski-Suomeen lauantaina. Uuraisilla pari juhli vielä voittoa läheistensä kanssa, mutta viimeistään maanantaina huutokauppakeisarin perheessä on jo palattu takaisin arkeen.

– Perjantaina on taas huutokauppa, joten arkinen aherrus on alkanut. Tänään aurasin kaksi ja puoli tuntia huutokaupparakennuksen pihaa lumesta traktorilla.

Vaikka Palsanmäki on palannut töiden pariin, on voitto yhä päällimmäisenä mielessä.

– Voiton jälkeen sain 120 tekstaria puolen tunnin aikana ja kymmeniä onnittelupuheluita on tullut vielä tänäänkin. Äsken yritin alkaa lukea sähköposteja, mutta niitäkin on niin paljon, Palsanmäki päivittelee yhtäkkistä suosiotaan.

Kultainen Venla -patsas on löytänyt paikkansa olohuoneen vitriinin päältä. Perjantaina huutokauppaan saapuvien on tosin myös mahdollista ihailla sitä, sillä Palsanmäki suunnittelee vievänsä pystin korkean hyllyn päälle huutokauppatilaan.

– On se kyllä uskomaton palkinto. Leijun vieläkin pilvissä, enkä ole vielä ymmärtänyt täysin palkinnon arvoa. Tämä on aika kovan luokan juttu.

Suosion salaisuutena tunteellisuus

Aki Palsanmäki uskoo Suomen huutokauppakeisari -ohjelman suosion johtuvan heidän aitoudestaan.

– Ollaan aitoja, omia itsejämme. Työssäkin meillä on tunteet pinnassa, on sekä hyviä että huonoja hetkiä. Ohjelmassa annetaan myös katsojille aika paljon tietoja, ja on siinä maalaisromantiikkaa ja huumoriakin.

– Ihmiset tykkäävät katsoa elämää Kehä Kolmosen ulkopuolella, meillä ei ole botoxia naamassa, Palsanmäki nauraa.

Hän haluaa osoittaa kiitoksensa nimenomaan ohjelman katsojille.

– Kansa tietää mitä haluaa kahtoa. Iso kiitos äänestäjille, Palsanmäki painottaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kultainen Venla