Verkkojätti Amazon vastaa koronatoimistaan saamaansa arvosteluun – kehittää oman koronatestin työntekijöidensä testaamiseksi

0:42img
MTV Uutiset aiemmin: Jeff ja MacKenzie Besos puhuvat muotimaailman käänteistä.
Julkaistu 19.04.2020 22:32

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Verkkokaupastaan tunnettu Amazon on saanut kritiikkiä löyhästä linjastaan koronapandemian aikana. Nyt yhtiö on käynyt koronatalkoisiin omalaatuisella tyylillä: CNN kertoo Amazonin aloittaneen oman koronavirustestin kehittämisen.

Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos kertoo osakkailleen pitävänsä erittäin tärkeänä sitä, että työläisiä testataan säännöllisesti pandemian aikana.

– Näin turvaamme sekä työntekijämme että taloutemme, Bezos kirjoittaa vuosittaisessa kirjeessään, joka on osoitettu yhtiön osakkeiden omistajille.

Lue myös: Trumpin hallinto kehui osavaltioiden voivan aloittaa paluun kohti normaalia – kuvernööri kuittasi: "Harhaisia puheita"

Bezosin mukaan yhteiskunta tarvitsee paljon enemmän testauskapasiteettia.

Toimitusjohtaja on määrännyt useista eri yksiköistä työntekijöitään kehittämään koronavirustestiä.

Testaaminen aloitetaan vähitellen "pienellä määrällä" yhtiön omia työntekijöitä. Bezos lupaa, että yhtiö tiedottaa kaikista saamistaan tutkimustuloksista.

Yhtiö on joutunut kiristämään määräyksiään

Amazon on hiljattain palkannut jopa 200 000 uutta työntekijää varmistamaan tuotetarjontaansa koronapandemian aikana.

Yhtiö on saanut jopa omat työntekijänsä protestoimaan päätöstään pitää varastonsa avoinna pandemian aikana.

Sittemmin yhtiö on tiukentanut hygieniamääräyksiään ja esimerkiksi tarjoamaan työntekijöilleen kasvosuojaimia.

Lue myös: Työpaikka helvetistä? Amerikkalaissivuston mukaan Amazonin automaattinen valvontajärjestelmä jakaa työntekijöille potkuja ja varoituksia kuin liukuhihnalta

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus