Verkkouutiset: Helsingin seurakuntien kiinteistökorjauksista tehtiin tutkintapyyntö – "kaikkia korjausurakoita ei ole hoidettu asianmukaisesti"

Kallion kirkko.
Kuvituskuvaa. Kallion kirkko.Lehtikuva
Julkaistu 09.06.2017 12:20

MTV UUTISET–STT

Helsingin seurakuntayhtymä on tehnyt poliisille tutkintapyynnön kiinteistötoimiston hankintojen mahdollisista epäselvyyksistä, kertoo Verkkouutiset.

Korjausurakoiden hankinnoissa epäillään olleen epäselvyyksiä vuosina 2010–2015.

Alustavien tietojen mukaan epäillään törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä, törkeää lahjuksen ottamista ja virkavelvollisuuden rikkomista. Tutkinta kohdistuu useampaan kuin yhteen kiinteistötoimiston työntekijään.

Kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki kertoo Verkkouutisille, että törkeistä rikosnimikkeistä epäillyt on siirretty väliaikaisesti sivuun tehtävistään.

– Epäilyjen mukaan kaikkia korjausurakoita ei ole hoidettu asianmukaisesti. Mahdollisista euromääräisistä epäselvyyksistä tai yhtymän mahdollisesti kärsimästä taloudellisesta vahingosta meillä ei tutkinnan tässä vaiheessa ole vielä tietoa, Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo sanoo.

Tapausta tutkitaan Helsingin poliisin talousrikosyksikössä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos