Veronpalautukset 210 000 suomalaiselle jo tällä viikolla – varo huijareita

AOP veropäivä verot verotoimisto kuvituskuva 8
Verohallinto varoittaa tiedotteessaan, että veronpalautusajan alkaessa myös huijarit voivat aktivoitua. All Over Press
Julkaistu 01.07.2024 07:47

MTV UUTISET – STT

Yhteensä veronpalautuksia maksetaan noin 226 miljoonaa euroa.

Verohallinto aloittaa viime vuoden veronpalautusten maksamisen keskiviikkona. Ensimmäisenä veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa.

Palautuksia maksetaan nyt noin 210  000 asiakkaalle. Yhteensä veronpalautuksia maksetaan noin 226 miljoonaa euroa.

Verohallinto varoittaa tiedotteessaan, että veronpalautusajan alkaessa myös huijarit voivat aktivoitua. Verohallinnon nimissä liikkuvia erilaisia verotuspäätöksiin ja veronpalautuksiin liittyviä huijausviestejä voi Verohallinnon mukaan tulla tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse.

Valtaosa suomalaisista saa palautukset elo- ja syyskuun aikana. Veronpalautuksia maksetaan keskiviikosta eteenpäin kuukausittain vuoden loppuun asti.

Lue myös: Poliisi varoittaa kavalista huijareista – onnistuneet viemään kymmeniätuhansia euroja

Kavala huijausyritys leviää – varo tätä ansaa

Saitko Omavero Asiakaspalvelusta viestin "veronpalautuksesta"? Varo!

Tuoreimmat aiheesta

Verot