Vesilätäköitä ja märkää tarjolla myös itään ja osin pohjoiseen – autoilijoille huonoa ajokeliä

2:46img
Katso video! sateet väistyvät ja lämpötilat palaavat pakkasen puolelle
Julkaistu 22.01.2024 20:47
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

MTV Uutisten meteorologi lupailee pääkallokelien jatkuvan.

MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen kertoo, että Etelä-Suomen lisäksi märkää keliä on luvassa myös muualle maahan.

– Sateet matkaavat maanantai-iltana laajasti koko maassa ja lumisateet painottuvat itään ja pohjoiseen, Salminen toteaa.

– Pitkin yötä ja huomisen aikana on huonoa ajokeliä ja kyllä sateen jälkipuolella on vielä liukkaita alueita reippaastikin, hän lisää.

Salminen sanoo, että tiistain aikana sateet painottuvat pohjoiseen ja sateiden olomuoto vaihtelee aamun ja päivän aikana. Etelässä myrskynpuuskat ovat vielä mahdollisia aamupäivällä, ennen kuin tuuli alkaa heiketä lännestä alkaen. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sää alkaa viiletä.

– Yön aikana sateet väistyvät itään ja luoteistuuli on voimistumassa ja tuomassa kylmempää ilmaa ja luoteesta alkaen alkaa sää jälleen pakastua ja kylmetä, Salminen sanoo.

Keskiviikolle Salminen muistuttaa jälleen huonon ajokelin mahdollisuudesta, kun sateita alkaa saapua luoteesta. Torstaina alkaa jälleen pakastua koko maassa 

– Tässä on nyt vielä monta päivää näitä liukkaita pääkallokelejä kävelijöille ja huonoa ajokeliä autoilijoille, Salminen toteaa.

Lue myös: Pekka Pouta varoittaa: Nyt edessä kaupunkitulvia ja tuulituhoja

Tuoreimmat aiheesta

Sää