Vetäytyminen Venäjältä tuo Shellille jopa viiden miljardin dollarin tappiot

aop shell
Shell on monen muun länsimaisen yhtiön tavoin ilmoittanut luopuvansa Venäjän-toiminnoistaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan.TASS/All Over Press
Julkaistu 07.04.2022 13:16

MTV UUTISET – STT

Brittiläinen energiajätti Shell kertoo, että vetäytyminen Venäjältä tuo sille jopa viiden miljardin dollarin (4,6 miljardin euron) tappiot.

Shell on monen muun länsimaisen yhtiön tavoin ilmoittanut luopuvansa Venäjän-toiminnoistaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Helmikuun lopussa Shell kertoi myyvänsä osuutensa kaikista yhteishankkeistaan Venäjän valtiollisen kaasuyhtiön Gazpromin kanssa. Maaliskuussa Shell ilmoitti lopettavansa venäläisen maakaasun ja öljyn käyttämisen brittihallituksen linjauksen mukaisesti.

Yhtiö joutui kuitenkin myös pyytämään anteeksi sitä, että oli heti sodan alettua ostanut erän raakaöljyä Venäjältä reippaalla alennuksella.

Tammikuussa pääkonttorinsa Hollannista Britanniaan siirtänyt Shell teki viime vuonna 20,1 miljardin dollarin voitot, kun maailmantalous elpyi koronapandemiasta ja energian hinta nousi. Shell julkistaa tammi-maaliskuun tuloksensa 5. toukokuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Yritykset ja brändit