Vettel aikoo keskustella kolarista kaksin Verstappenin kanssa – "kunhan on sopiva aika"

AP_18280160598890
Copyright 2018 The Associated Press. All rights reserved
Julkaistu 08.10.2018 18:09

MTV SPORT

Sebastian Vettel ei aio lähteä julkiseen sanasotaan Max Verstappenin kanssa Japanin GP:n tapahtumien tiimoilta.

Vettel osui Verstappenin autoon sunnuntain Japanin GP:ssä, kun hollantilainen sulki mutkan Vettelin yrittäessä ohi kolmannelle sijalle. Ferrari pyörähti radalla, ja Vettel joutui hakemaan uutta nousua hänniltä. Verstappen oli lopulta kolmas ja Vettel vasta kuudes. Törmäys maksoi Vettelille paljon mestaruustaiston kannalta tärkeitä MM-pisteitä.

Vettel sanoo kuitenkin, että hän ei ole lähdössä julkiseen sanasotaan Verstappenin kanssa.

- En halua, että tämä asia menee "Seb sanoo sitä, Max sanoo tätä"-tilanteeseen. Aion puhua hänen kanssaan kahden kesken, kunhan on sopiva aika. Niin ajattelin asian hoitaa, Vettel summasi Motorsport.comille.

Tuoreimmat aiheesta

F1