Viattomasta suukosta kuukausien kärsimys – pikkutyttö sai elinikäisen taudin sukulaiseltaan

pussata tyttöä herpes
Herpes tarttui kaksivuotiaalle sukulaisen pususta.Kuvituskuva Shutterstock, toinen kuva kuvakaappaus Youtubesta
Julkaistu 08.11.2017 07:45

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Herpes levisi taaperon huulista silmiin asti. Pitkän kärsimisen jälkeen tyttö pääsi eroon piinaavasta vaivasta – ainakin hetkeksi.

Sienna sai karmean kaksivuotislahjan: tytön suun ympärille alkoi puhjeta kivuliaita rakkuloita ja haavaumia.

Tuska oli niin suuri, että tyttö suostunut edes syömään. Siennan äiti kyyditsi kiireesti tyttärensä sairaalaan suun ympäristön alettua vuotaa verta.

Lääkärit uskoivat kyseessä olevan allergia tai ihottuma, mutta testien perusteella näin ei ollut. Ymmällään olevat terveydenhuollon ammattilaiset määräsivät Siennalle antibiootteja. Heikolla menestyksellä.

Kuin happoa olisi heitetty kasvoille

Ihottuma jatkoi tuhoisaa leviämistään kantajansa iholla. Äiti yritti estää tilanteen pahenemista kieltämällä tyttäreltään itsensä raapimisen, mutta Sienna löysi keinot helpottaa väliaikaisesti kivuliasta kutinaansa. 

– Hän hinkkasi kasvojaan esimerkiksi sohvaan, kertoo tytön äiti The Epoc Timesille.

Kasvojen hankaaminen olisi kuitenkin tullut jättää väliin. Kävi nimittäin ilmi, että Sienna oli saanut sukulaisen pususta herkästi leviävän herpeksen.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Tartuntatauti levisi ympäri tytön kasvoja. Märkivä ja kutiava ihottuma valtasi suun jälkeen posket ja silmät. Siennan iho tarttui tyynyihin ja vaatteisiin.

Kaksivuotias tyttö näytti verisine puseroineen äitinsä mukaan siltä kuin joku olisi heittänyt happoa hänen naamalleen. Kaduilla vastaantulijat katsoivat pitkään ja paheksuvasti.

Lääkärit lohduttivat uusiutuvan taudin helpottavan ajan myötä

Kahdeksan tuskaisen kuukauden kärsimisen jälkeen lääkärit saivat herpeksen leviämisen hallintaan. Jos diagnoosi olisi viivästynyt entisestään, seuraukset olisivat voineet olla vakavat. Nyt Siennan kasvot ovat kirkkaat, ja tyttö on onnellinen.

Valitettavasti herpes on uusiutuva tauti, joka palaa vaihtelevien aikojen kuluttua tartunta-alueelleen. Lääkärit kuitenkin lohduttivat Siennan äitiä, että tytön keho oppisi kasvaessaan taistelemaan paremmin infektiota vastaan.

Äiti haluaa kuitenkin muistuttaa, että pieniä lapsia ei tule päästää lähikontaktiin ihmisen kanssa, jolla on tarttuva tauti. Siennan tapauksessa hetken hellyttävä suukko aiheutti kuukausien kärsimyksen.

Katso videolta, kuinka pahaksi tytön herpes yltyi.


Lähde: The Epoc Times, Terveyskirjasto

***
10:19img

Tuoreimmat aiheesta

Lapset