Laulaja iloitsi tapaamisista vanhojen tuttujen kanssa Syksyn sävel -kilpailussa.
Laulaja Virve "Vicky" Rosti saapui torstaina imitaattori Jarkko Tammisen Stars Show'n ensi-iltaan Linnanmäen Peacock-teatteriin. Hän tiesi olevansa show'ssa jonkilaisessa osassa, muttei ollut varma millaisessa.
– Jarkko pyysi sinne kuviani, joten kai siellä on naamani seinällä tai jotain. Vähän jännittää, että mitä on luvassa, Rosti pohti.
Rosti muisteli ilolla myös edellisillan Syksyn sävel -laulukipailua, jossa hän oli mukana yhtenä 12 artistista. Kilpailun voiton vei lopulta Suvi Teräsniska Täydellinen elämä -kappaleellaan.
– Meillä oli todella hauska ilta ja oli kiva nähdä niin paljon tuttuja kerralla. Lähdimme myös jatkoille juhlimaan Randelinin Kaken kanssa, hän naurahti.
Rosti jatkaa syksyn aikana keikkailua Toyboys-bändinsä kanssa ja valmistelee alkukeväällä julkaistavaa uutta levyään.
Suvi Teräsniska juhlii Syksyn sävel -voittoa nukkumalla
Jarkko Tamminen huijasi rallijärjestäjää – imitoi Tommi Mäkistä