Victoria Beckhamin joulu-unelma murskaantui – esikoispoika Brooklyn ei vietä joulua perheensä parissa: "Hän on murheen murtama"
Victoria Beckhamin joulusuunnitelmien kerrottiin menneen pieleen, kun Brooklyn-poika viettää joulun kihlattunsa perheen luona, eikä pysty koronarajoitusten vuoksi viettämään joulua kahdessa paikassa.
Brittilehti Mirror kertoo, että Beckhamien perhejoulu ei tule tänä vuonna olemaan ennallaan. Syynä on lehden saamien tietojen mukaan se, että perheen esikoispoika Brooklyn Beckham ei aio viettää joulua muun perheen kanssa Britanniassa.
Sen sijaan Brooklyn aikoo pysytellä Yhdysvalloissa yhdessä näyttelijärakkaansa Nicola Peltzin kanssa, jota hän kosi viime kesänä.
Mirrorin lähteiden mukaan muotisuunnittelija Victoria Beckham on murheen muratama, kun koko perhe ei ole koolla jouluna. Sisäpiirin mukaan Brooklyn ei voi vaihtaa mannerta kesken joulunpyhien, sillä koronaviruksen takia hänen pitäisi olla karanteenissa molempiin suuntiin matkustaessaan.
– Brooklyn ei todennäköisesti aio tulla jouluksi takaisin, sillä hänen pitäisi olla karanteenissa Britanniassa kaksi viikkoa paluun jälkeen ja sama juttu Yhdysvalloissa. Siitä tulisi hirveä säätö, nimetön lähde kertoo.
– Victoria ymmärtää tilanteen, mutta on silti murheen murtama. Hänen unelmajoulunsa on pilalla ja Davidin täytyy lohduttaa häntä.
Alun perin tarkoituksena oli ilmeisesti se, että Brooklyn olisi viettänyt joulun kihlattunsa perheen luona Yhdysvalloissa ja suunnannut sitten tropiikkiin lomailemaan oman perheensä kanssa. Koronaan liittyvien matkustusrajoitusten mukaan kuitenkin myös perheen perinteinen ulkomaanmatka joulun jälkeen jäänee toteutumatta.
Viime vuonna Beckhamin suuntasivat koko perheen voimin joulunpyhien jälkeen Marokkoon. Perhe nautti aurinkoisista tunnelmista myös kesällä Italiassa ja Kreikassa sen jälkeen, kun matkustusrajoituksia höllättiin ennen toista korona-aaltoa.
Uusimmat
-
22:25
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
Lataa lisää