Video: Etelä-Carolinassa yli 200 valtatietä kiinni tulvien takia

0:42img
Julkaistu 05.10.2015 08:39

MTV UUTISET - APTN - Reuters

Yhdysvalloissa satoja ihmisiä on pelastettu tulvavesien takia Etelä-Carolinan osavaltiossa. Ainakin seitsemän ihmistä on kuollut torstaista jatkuneiden sateiden aikana.

Etelä-Carolinassa on satanut kolmessa päivässä 36 senttiä vettä. Alueelle on julistettu hätätila ja useat tiet ovat veden vallassa. Lukuisia ihmisiä on ollut saarroksissa autoissaan ja kodeissaan tulvavesien takia.

etelä-carolina tulva yhdysvallat

Etelä-Carolinassa Columbian tulvatuhoja 4.10.2015.

Liikenneviraston mukaan Etelä-Carolinassa ainakin 211 valtatietä ja 43 siltaa on suljettu tulvavesien takia.

Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysymään kotona jos mahdollista. Kahdeksaan kaupunkiin osavaltiossa on julistettu ulkonaliikkumiskielto ja tänään koulut ja yliopistot pysyvät suljettuina.

etelä-carolina tulva yhdysvallat tie

Etelä-Carolinassa ennätyssateet aiheuttivat tulvia. Kaksi miestä soutaa kotikadullaan Charlestonissa 4.10.2015.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat