Tennistähti Serena Williams julkaisi viikonloppuna videon, jossa hän laulaa yläosattomissa. Tennishistorian parhaana naispelaajana pidetty yhdysvaltalainen haluaa videolla kasvattaa tietoisuutta rintasyövästä.
Videon viitekehyksenä on lokakuussa vietettävä kansainvälinen Roosa nauha -kuukausi. Kampanjan tavoitteena on kerätä varoja rintasyöpätutkimukseen ja lisätä tietoisuutta sairaudesta.
Williams esittää Instagramissa julkaisemallaan videolla The Divinyls -yhtyeen vanhan hitin I Touch Myself. Yhtyeen entinen solisti ja keulahahmo Chrissy Amphlett kuoli juuri rintasyöpään 53-vuotiaana vuonna 2013.
Videon yhteydessä Williams kehottaa naisia tutkimaan kehoaan omatoimisesti ja säännöllisesti. Hän esiintyy videolla yläosattomissa, kädet rintojensa peittona.
– Kyllä, tämä vei minut epämukavuusalueelleni, mutta halusin tehdä videon, koska rintasyöpä koskettaa kaikkia naisia väristä riippumatta kaikkialla maailmassa. (Syövän) varhainen havaitseminen on ratkaisevaa – se pelastaa niin monia henkiä. Toivon, että tämä auttaa naisia muistamaan sen, Williams kirjoittaa.