VIDEO: Tuulin huima muutos: Tittelin teinitähti voisi ottaa jo pois

Laulaja Tuuli uudessa promokuvassa 2015.
Laulaja Tuuli uudessa promokuvassa 2015.
Julkaistu 21.05.2015 15:14
Toimittajan kuva

Heini Kangasluoma-Pakanen

heini.Kangasluoma-Pakanen@mtv.fi

Vuonna 2012 teinitähden uran aloittanut laulaja Tuuli teki torstaina näyttävän paluun musiikkimarkkinoille.

Suomen musiikkimaailmassa on kovassa nosteessa nuoret artistit. Alkuvuodesta 2012 alkoi kohina tuolloin 13-vuotiaan Robinin ympärillä tämän Frontside Ollie -hitin myötä.

Pian Robinin menestyksen jälkeen musiikkitaivaalle nousi teinitähti Tuuli. Koko pienen ikänsä esiintynyt Tuuli hurmasi tuolloin Salaisuudet-hitillään. Singleä seurasi suosittu Paljon onnea vaan -kappale ja Salaisuudet-debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2012.

Viime vuonna Tuuli julkaisi Nuoruus on ikuinen -singlen, mutta vetäytyi sitten miettimään musiikkiuransa suuntaa. Torstaina teinitähtenä muistettava Tuuli palasi jälleen julkisuuteen uuden Kaksoisolento-singlen ja videon myötä.

– Minulla on tosi hyvä fiilis ja olen innoissani biisistä. Kappale tuntuu oikealta ja on ehdottomasi omanlaista musiikkia, Tuuli fiilistelee.

Tuuli uudessa promokuvassaan vuonna 2015.

Tuuli uudessa promokuvassaan vuonna 2015.

Tuuli on työstänyt popkappaletta yhdessä hittituottaja Jaakko Salovaaran ja Kyösti Salokorven kanssa. Kolmikko valmistelee parhaillaan studiossa myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa EP:tä.

– Olen saanut nyt paljon enemmän kokemusta ja miettinyt rauhassa, millaista musiikkia haluan tehdä. Ihan hyvä siis, että välissä oli taukoa. Mieluummin ottaa aikaa tekemiseen, kun kiireellä julkaise jotain.

Ei enää mikään teinitähti: Tyyli muuttunut tosi paljon

13-vuotias Tuuli on musiikkitaivaan uusi tähti.

Tuuli julkaisi Salaisuudet-singlen vuonna 2012.

Tuulin ensimmäinen single julkaistiin laulajan ollessa vasta 13-vuotias. Tuuli kuvaileekin muuttuneensa vuosien varrella.

– Tyylini on muuttunut tosi paljon, nyt tiedän paremmin, millaisista vaatteista pidän. Tämän hetkinen tyylini on mahtava. Pikkuhiljaa olen löytänyt oman tyylini, Tuuli fiilistelee ja kiittää stylisti Maryam Razavia avusta.

Tuuli

Teinitähti Tuuli vuonna 2012.

Tuuli sai jo muutama vuosi sitten totutella teinitähti-liitteeseen nimensä edessä. Nyt 16-vuotiaaksi kaunottareksi kasvanut laulaja toteaa, että liitteen voisi jo unohtaa.

–  Nyt, kun olen kasvanut, niin en enää välttämättä enää ole niin teinitähti, enemmänkin poptähti. Totta kai sitä nuorena helposti sanotaan teinitähdeksi, mutta voisi sen tittelin ottaa jo pois. Olen kuitenkin jo 16 vuotta, enkä lapsi. En kuitenkaan koe olevani aikuinen, vaan nuori.

Laulaja Tuuli uudessa promokuvassa 2015.

Laulaja Tuuli uudessa promokuvassa 2015.

Jo nuorempana julkisuudessa ollut laulaja kertoo tottuneensa siihen, että erilaisia kadehtijoita ja kommentoijia riittää.

– Koko ajan sitä näkee kateutta, mutta ei siitä pidä välittää. Niitä on tyhmä miettiä, pitää vaan rohkeasti tehdä, mitä haluaa, hän toteaa reippaasti.

Kesäksi Tuuli toivoo pääsevänsä tekemään paljon keikkoja. Syksyllä laulaja suunnittelee aloittavansa lukio-opinnot.

– Olen hakenut pääkaupunkiseudulle ilmaisutaidon lukioihin. Uskon, että niissä ymmärretään myös musiikkikuvioitani, opintojen ja uran yhdistämistä suunnitteleva neito miettii.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki