Volkswagenin rallitalli on jälleen testannut ensi vuoden autoaan Saksassa.
Kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm on aiemmin päässyt testaamaan alustavia kehitysversioita Volkswagen Polo R WRC -autosta, mutta tällä kertaa testivastuussa oli kokenut saksalaiskuljettaja Dieter Depping.
Testeissä kuvattujen videoiden perusteella vaikuttaa siltä, että Volkswagen on vahva mestarisuosikki myös ensi kaudella, jolloin autoihin tehdään isoja muutoksia.
Kaudella 2017 Citroen yrittää tosissaan haastaa Volkkarin, joka on voittanut kolme edellistä kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruutta. Citroen ei kilpaile tällä kaudella virallisella tehdastiimillään MM-sarjassa, sillä se keskittyy jo täysillä ensi kauden autonsa kehittämiseen.
Myös Tommi Mäkisen päälliköimä Toyotan rallitiimi tulee ensi vuonna MM-ralleihin haastamaan Volkswagenin.