Sebastien Loeb pisti pystyyn oman rallitiimin

Sebastien Loeb
Sebastien Loeb voitti menestyksekkäällä ralliurallaan yhdeksän maailmanmestaruutta peräjälkeen. Hän osallistui vielä viime kaudella Monte Carlo -ralliin.AP2013
Julkaistu 26.12.2015 17:10
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Ranskalaismestari Sebastien Loeb on perustanut oman rallitiimin, joka kilpailee ensi kaudella rallin MM-sarjan junioriluokassa.

Ralliurallaan yhdeksän maailmanmestaruutta voittanut Loeb on aiemmin kilpaillut omalla tiimillään rata-autoilun puolella, mutta kaudella 2016 talli tekee debyyttinsä MM-erikoiskokeilla Citroen DS3 R3 Max -ajokilla.

- Päätimme aluksi kilpailla radalla, koska urani oli menossa siihen suuntaan, mutta tiesimme, että ralli tulee jossain vaiheessa mukaan ohjelmaan, Loeb kertoo tiedotteessa.

Ranskalaisässän lisäksi hänen pitkäaikainen kartturinsa Daniel Elena ja Dominique Heintz pyörittävät Sebastien Loeb Racingin toimintaa. Talli ei ole vielä tehnyt kuljettajakiinnityksiä ensi kaudelle.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli