Vierikko viisikymppisestä Ryhmäteatterista: Meitä pidettiin Putous-helppoheikkeinä

Mitä te teitte toisin kuin muut?

– Vähän kaiken. Sai tehdä oman päänsä mukaan. Silloin vasemmistolais- ja opetusteatteri oli aika yleistä tai sitten tehtiin aika kevyitä farssityylisiä juttuja. Ja me halusimme tehdä oman ikäluokkamme näköistä teatteria. Rakensimme omaa yleisöä, kertoo näyttelijä Vesa Vierikko.

"Tiesimme, mitä kohti ei pyritä"

Vierikon 1980-luvulla tekeminen oli jatkuvasti erilaista kuin silloisissa laitosteattereissa.

– Tiesimme, mitä kohti ei pyritä. Se toi mukanaan aika villejä erilaisia vetoja. Käsikirjoitukset olivat hyvin vapaita ja näyttämöllä olemiseen liittyi ajatus siitä, että ollaan oikeasti siinä hetkessä eikä näytellä olevamme siinä hetkessä. Jolloin juttu on aina todella erilainen. Tämä viehätti ja viehättää edelleen.

"Tarinassa ei tarvi olla opetusta"

Ryhmäteatteri rikkoi tietoisesti totuttua tekemisen tapaa.

– Tarinassa ei tarvi olla opetusta. Sen ei tarvi ottaa kantaa eikä sen tarvitse sanoa "tämä on oikein ja tämä on väärin". Ei opetusnäytelmiä, joita siihen aikaan aika paljon tehtiin. 

Vierikko ottaa esimerkiksi Hitlerin.

– Adolf Hitler voi olla ja onkin mielenkiintoinen henkilö. Eli muutetaan tarkastelukulmaa. Antaa ihmisten itse päättää, mikä on oikein ja mikä on väärin.

Uudet toimintamallit sytyttivät myöskin kritiikkimyrskyn.

– Kyllä meitä pidettiin vähän helppoheikkeinä. Vähän niin kuin Putousta nykyään. Että onko se enää kulttuuria?

Ajatuksena puhdistaa näyttämö

Ymmärrystäkin löytyi.

– Teatteria voi tehdä niin monella tavalla. Monet otti siitä oppia ja jopa alkoivat muuttaa omaa suuntaansa. 

Vierikon mukaan Ryhmäteatteri on edelleen iskussa.

– Tämä teatteri on säilyttänyt oman tapansa tehdä teatteria. Ajatuksena on puhdistaa näyttämö ja antaa ihmisen olla keskiössä. Jos näyttämöllä on yksi tuoli, niin silloin on jo kiintopiste. Jos mennään Metsolat-kyökkirealismiin, jossa tavaraa on niin maan perusteellisen paljon, niin sinne helposti hukkuu ihmisetkin.

Valta tekijöille

Ryhmäteatteri aloitti vapaiden, ei-laitosmaisten teattereiden isomman aallon. Ilmiöön liittyivät Kom, Penni, Raatikko, Vihreä omena ja Ahaa-teatteri.

Asiantuntijan mukaan kyseessä oli aikansa nuorten tekijöiden sukupolvikapina. Näyttelijöiden keskeinen ajatus oli ottaa valta itselleen ja haastaa laitosteattereiden tapa toimia. 

– Halu ottaa se valta haltuunsa. Halu itse määritellä sen tekemisen tavat, kiteyttää Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori.

Helavuoren mukaan viisi vuosikymmentä sitten alkanut "irtiotto mykkyyden kulttuurista" jatkuu yhä yhteiskunnan demokratisaatioprosessina.

– Hupilaitos ja tuotantolaitos tyyppinen ajattelu murtuu meillä monessa mielessä. Puhutaan yliopistodemokratiasta – kouludemokratiasta. Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä.

Myös laitosteatterit reagoivat

Vierikon mukaan uudet toimintatavat vaikuttivat myös laitosteattereihin.

– Tapamme toimia omaksuttiin myös laitosteatterissa. Se hitaasti muutti väärällä tavalla vakavaa suhtautumista teatteriin. Samaan aikaan laitosteatterit alkoivat vähentää henkilökuntaansa ja alkaa käyttämään vierailijoita. Näin alkoi tapahtumaan koheesiota ja ajatusten vaihtoa.

Helavuori näkee vapaiden teattereiden nousemisen keinona harjoittaa kansalaisaktivismia. 

– Voidaan puhua ryhmäteatteriliikkeestä ja tällainen liikehdintä jatkui. Seuraava aalto tuli 80-luvulla, 90-luvulla ja 2000-luvulla. Voisi puhua jonkinlaisesta teatteriaktivismista – kansalaisaktivismista.