Vihaisten lintujen menestyslento jatkuu! Angry Birdsistä tulossa suosituin peliin pohjautuva elokuva

2:01img
Julkaistu 26.05.2016 22:22

MTV VIIHDE

Arvostetun talouslehden toimittaja arvioi, että Angry Birdsin menestyskulku jatkuu.

Talouslehti Forbesin elokuva-alaan erikoistunut toimittaja arvioi kolumnissaan, että Angry Birds -elokuvasta saattaa tulla menestynein peliin pohjautuva elokuva koskaan.

Angry Birds -elokuva nousi avausviikonloppunaan katsotuimmaksi elokuvaksi sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa. Kaikkiaan vihaiset linnut valloittivat listan ykköspaikan jo lähes 50 maassa.

Box Office Mojon arvion mukaan elokuvan lipputulot olivat kymmenen päivän ajalta 151 miljoonaa dollaria eli noin 135 miljoonaa euroa.

Forbesin toimittaja Scott Mendelson arvioi kirjoituksessaan, että toukokuun loppuun mennessä Angry Birds nousee Yhdysvalloissa jo neljänneksi suosituimmaksi videopeliin pohjautuvaksi elokuvaksi.

Kolme menestyneintä peleihin pohjautuvaa elokuvaa ovat Pokémon-elokuva, Prince of Persia ja Tomb Raider.

Maailmanlaajuisesti Angry Birds on noussut jo nyt kahdeksanneksi menestyneimmäksi videopeliin pohjautuvaksi elokuvaksi.

– Jos Angry Birds -elokuvan lipputulot eivät täysin notkahda, se noussee maailman menestyneimmäksi videopeliin pohjautuvaksi elokuvaksi jo kesäkuussa, Mendelson kirjoittaa.

Tuoreimmat aiheesta

Angry Birds