Vihtiläisessä hoivakoti Kaarikeskuksen Viljonkodissa on todettu lukuisia koronavirustartuntoja.
Hoitokodissa on yhteensä 15 asukasta. Heistä kymmenellä on todettu koronavirustartunta.
Henkilökunnasta tartunnan on saanut kolme henkilöä. Hoitokoti eristettiin eilen perjantaina.
Perusturvakuntayhtymä Karviainen julkaisi koronatapauksista tiedotteen lauantaina. Tilanne hoitokodissa on rauhallinen, tiedotteessa kerrotaan.
Karviainen on Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan perusterveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta vastaava kuntayhtymä Länsi-Uudellamaalla. Yhtymä kertoo tiedotessaan, että hoivayksikössä on noudatettu hygienia- ja suojausohjeita.