Vesa-Matti Loiri kertoi MTV Uutisten haastattelussa elämästään koronakriisin keskellä ja kertoi samalla suunnitelmistaan loppukesälle.
Viihteen monitaituri Vesa-Matti Loiri muisteli viime viikonloppuna MTV Uutisten haastattelussa edesmennyttä ystäväänsä Jope Ruonansuuta. Ruonansuu menehtyi lauantaina 18. heinäkuuta 56 vuoden iässä.
– Me olimme hyvät ystävät. Vaikka ei tavattukaan usein, me saatettiin soittaa toisillemme kello kolme yöllä ja jutella tunti tai puolitoista. Niin teimme aika usein, hän kuvaili puhelimitse hänen ja Ruonansuun ystävyyttä.
LUE MYÖS: Vesa-Matti Loiri muistelee viimeistä kohtaamistaan edesmenneen Jope Ruonansuun kanssa: "Jope viestitti, että lähtö oli lähellä"
Loiri kertoi haastattelun yhteydessä myös omia kuulumisiaan koronakriisin keskeltä. 75-vuotias viihdelegenda sanoi, ettei korona ole vaikuttanut hänen arkeensa oikeastaan laisinkaan, vaikka yli 70-vuotiaille määrättiin keväällä tiukkoja rajoituksia.
– Täällä kotona olen ollut, eikä se ole muuttanut elämääni yhtään. Olen ollut niin erakoitunut ollut jo monta vuotta, totesi Loiri, joka sanoi viihtyvänsä mainiosti kotosalla.
LUE MYÖS: Vesa-Matti Loiri julkaisi koskettavan kuvan vuosi sitten kuolleesta Joonas-pojastaan
– Minulla on kaksi norjalaista metsäkissaa. Juttelen niiden kanssa. Ja tietysti lapsieni ja muutamien ystävieni kanssa puhelimessa, kertoili Loiri ja sanoi, ettei ole turvautunut myöskään kasvosuojiin.
– Siivooja käy pari kertaa viikossa, ja hän hoitaa kauppa-asiani. Viihdyn hyvin, hän kiteytti.
Elokuussa hän aikoo suunnata Lappiin, joka on hänelle hyvin rakas paikka.
– Meinaan olla kuukauden mökilläni. Toivottavasti se ei ole viimeinen reissuni. Se on paratiisini, legenda kertoi loppukesän suunnitelmistaan.