Viikon verran tavoittamattomissa olleen outokumpulaismiehen kotitalo on löytynyt palaneena. Palopaikkaa tutkittaessa on saatu viitteitä siitä, että talon raunioissa on vainaja, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisi kertoo saaneensa toissapäivänä tiedon hätäkeskukselta, että Outokummussa Lampilantie 15:ssä sijaitseva omakotitalo on palanut. Samassa yhteydessä ilmeni, ettei talossa yksin asuneeseen mieheen ole saatu yhteyttä 7.12. jälkeen.
Osoitteesta löytyi kivijalkaan asti palanut omakotitalo.
Poliisi on tehnyt palopaikalla teknistä tutkintaa sunnuntaista alkaen. Tutkinnassa on saatu viitteitä, että palaneen talon raunioissa on vainaja.
Syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Saatujen tietojen perusteella on todennäköistä, että tulipalo on syttynyt keskiviikon 9.12. aikana.
Poliisi pyytää tietoja tapahtumista
Tapauksessa ei tämän hetken tietojen perusteella epäillä tapahtuneen rikosta. Poliisi tutkii asiaa palonsyyn tutkintana ja kuolemansyyn selvittämisenä.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja pyytää alueen asukkailta ja alueella liikkuneilta havaintoja talon asukkaan liikkeistä sekä tapahtumapaikan lähistöllä liikkuneista henkilöistä ajalla 7.12. – 13.12.
Havainnot ja vihjeet voi lähettää Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittaa vihjenumeroon 0295 415 232
Talon asukkaan tuntomerkit:– Syntynyt vuonna 1939 – 173 cm pitkä – Vartalo hoikka – Lyhyet harmaat hiukset |
7:16