Sportin kolmen maalin johto suli Kuopiossa, kun KalPa rynnisti vahvasti kahdessa viimeisessä erässä. Vaasalaiset venyivät kuitenkin lopulta neljänteen peräkkäiseen voittoon SM-liigassa kukistamalla isännät jatkoajalla 5-4.
1810 KalPa-Sport
Sport aloitti vahvasti, sillä joukkue iski ensimmäisessä erässä kolme maalia. Savolaisryhmä jäi tyystin aktiivisen vierasjoukkueen jalkoihin.
– Kamppailimme avauserässä huonosti. Laskimme turhaan vastustajan 3-0-johtoon, KalPan apuvalmentaja Anssi Laine sanoi.
KalPa terästäytyi ensimmäisen erätauon jälkeen. Kova työ palkittiin toisen erän lopussa Jesse Mankisen 1-3-kavennusmaalilla.
Lisää virtaa KalPa sai kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Jyri Junnila nosti osumallaan kuopiolaisjoukkueen maalin päähän. Balazs Sebok viimeisteli 3-3-tasoituksen ja Jaakko Rissanen 4-3-johtomaalin.
Sport taisteli sitkeästi loppuun asti, sillä 4-4-tasoitus syntyi vain sekunti ennen kolmannen erän päättymistä. Maalintekijä oli Robin Salo.