Verohallinnon mukaan viime vuonna tuloverojen määrä oli yhteensä 42,4 miljardia euroa, mikä on 4,7 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2020. Luku pitää sisällään henkilöiden tuloverot sekä yritysten maksamat yhteisöverot.
Vuoden 2021 verotiedot julkistetaan keskiviikkona. Suurituloisimpien suomalaisten listan kärkipäähän ovat perinteisesti nousseet yrityskaupoilla rikastuneet sekä suuryritysten johtajat. Vuonna 2020 yhteenlaskettuna suurimmat ansio- ja pääomatulot keräsi peliyhtiö Supecellistä tuttu Mikko Kodisoja.
Tutkimusprofessori Tuomas Kosonen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta pitää kiinnostavana sitä, millaisista ihmisryhmistä suurituloisimpien listaus koostuu.
– Veropäivään liittyvä mediaspektaakkeli noudattaa varmaan median omaa toimintaperiaatetta. Laajemmin verotietojen avoimuus puolustaa paikkansa pohjoismaisessa yhteiskunnassa, jossa on totuttu julkisen hallinnon tietojen ja tulotietojen avoimuuteen, hän sanoo.
Suomen taloustilanteen kannalta veropäivä ei ole kovin kummoinen mittari. Kosonen muistuttaa, että valtion verotuloista suurin potti tulee muualta kuin median julkaisemista listoista.
– Keskituloiset ja listauksen ulkopuolelle jäävät myös kohtuullisen suurituloiset, jotka eivät ole terävintä kärkeä. Mutta keskituloisilta tulee se suurin veropotti.
Verohallinnon mukaan pääomatuloista kerättyjen verojen määrä oli viime vuonna ennätyksellisen korkea, 4,4 miljardia euroa. Pääomatuloista kertyneiden verojen määrä on Verohallinnon mukaan herkkä suhdannevaihteluille, ja viime vuonna pörssikurssit olivat korkealla.