Kappale on myös klassisen rockin kaikkien aikojen striimatuin kappale.
VIDEO: Tältä näyttää Freddie Mercury uudessa Queen-elokuvassa
Levy-yhtiö Universal Music Group on julistanut Queen-yhtyeen Bohemian Rhapsody -kappaleen viime vuosituhannen striimatuimmaksi kappaleeksi. Samassa yhteydessä levy-yhtiö kertoo Variety-lehden mukaan, että yhtyeen kappale on myös klassisen rockin genressä kaikkien aikojen striimatuin kappale.
Bohemian Rhapsody, joka ilmestyi Queenin A Night at the Opera -albumilla vuonna 1975, on kerännyt tähän mennessä yli 1,6 miljardia striimauskertaa yhteensä kaikissa suurimissa striimauspalveluissa. Kappale vietti myös 9 viikkoa musiikkilistojen kärjessä heti julkaisuvuonnaan 1975.
LUE MYÖS: Queen-elokuva Bohemian Rhapsody avasi vahvasti teattereissa – pesi jopa A Star is Born -hittielokuvan
Tänä vuonna ensi-iltansa sai myös samanniminen Bohemian Rhapsody -elokuva, joka on elämänkertaelokuva yhtyeestä ja sen solistista Freddie Mercurysta. Mercury menehtyi AIDS:iin vuonna 1991.
Tähän mennessä elokuva on tuottanut yli 173 miljonaa Yhdysvaltain dollaria. Suomessa elokuva oli marraskuun katsotuin, tuolloin sen kävi katsomassa yli 200 000 suomalaista. Elokuva sai ensi-iltansa 2. marraskuuta.
Lähteet: Variety, Suomen elokuvasäätiö