Manhattanin iskussa menehtyneet argentiinalaiset olivat juhlistamassa valmistujaistensa 30-vuotisvuosipäivää, kertoo muun muassa Guardian. Yliajossa kuoli kaikkiaan kahdeksan ihmistä, joista viisi oli argentiinalaisia ja yksi belgialainen. Kahden muun uhrin henkilöllisyydestä ei ole vielä tietoa.
Argentiinan ulkoministeriö on vahvistanut viiden argentiinalaisuhrin henkilöllisyydet. Miehet olivat kotoisin Argentiinan keskiosassa sijaitsevasta Rosarion kaupungista. Argentiinan hallitus on esittänyt surunvalittelunsa Hernán Diego Mendozan, Diego Enrique Angelinin, Alejandro Damián Pagnuccon, Ariel Erlij'n ja Hernán Ferruchin omaisille.
Kuudes, Martin Ludovico Marro, on sairaalahoidossa. Hän ei kuitenkaan ole hengenvaarassa.
Seurueessa oli yhteensä kahdeksan ihmistä. Miehet olivat valmistuneet vuonna 1987 kotikaupunkinsa Rosarion teknillisestä oppilaitoksesta ja olivat New Yorkissa juhlistamassa valmistujaistensa 30-vuotisvuosipäivää, kun he joutuivat avolavapakettiauton yliajamaksi Manhattanilla. Reissua oli suunniteltu yli vuosi.
Belgian pääministeri Didier Reynders on vahvistanut, että yksi yliajon uhreista oli Belgian kansalainen. Iskussa myös loukkaantui kolme belgialaista.
Poliisi ampui kiininottotilanteessa tekijäksi epäiltyä Sayfullo Saipovia. Hän on CNN:n mukaan päässyt leikkauksesta.