Viisi lasta taistelee hengestään Nizzan iskun jälkeen – yksi yhä tunnistamatta

Nizza haavoittunut
Lastensairaalaan tuotiin Nizzan hyökkäyksen jälkeen hoidettavaksi kaikkiaan 30 lasta. Näistä viisi on yhä kriittisessä tilassa, sairaalasta kerrotaan.EPA
Julkaistu 16.07.2016 14:50

MTV UUTISET

Ranskassa viisi lasta on yhä sairaalassa kriittisessä tilasta Nizzan kuorma-autoiskun jäljiltä. Lasten joukossa on toistaiseksi tunnistamaton 8-vuotias poika, joka on mahdollisesti ulkomaalainen, sairaalasta kerrotaan.

Hengestään taistelevia lapsia hoidetaan Lenvalin lastensairaalassa.

Nizzassa torstai-iltana tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli kaikkiaan 84 henkilöä. Menehtyneistä kymmenen oli lapsia tai teini-ikäisiä.

Lastensairaalaan oli tuotu hyökkäysiltana hoidettavaksi kaikkiaan 30 lasta. Nuorin hoitoon tuotu oli vain puolivuotias.

– Olemme tottuneet hoitamaan useita lapsia, se mikä on ollut vaikeaa, on ollut tämän tapahtuman psykologinen puoli, sairaalaa edustava Stephanie Simpson kommentoi.

Sairaalaan on tuotu kriisiapuun erikoistunut yksikkö.

Tuoreimmat aiheesta

Nizzan isku