Vantaalla paikallisbussin ja henkilöauton nokkakolarissa loukkaantui yhteensä viisi ihmistä lauantai-iltana. Kolari sattui Hiekkaharjun Talkootiellä.
Pelastuslaitoksen mukaan henkilöautossa matkustaneet kaksi naista ja mies loukkaantuivat vakavasti ja heidät kuljetettiin sairaalahoitoon.
Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle kuljettaja oli autossa puristuksissa, kertoi päivystävä palomestari Raimo Laakso. Etupenkillä matkustanut oli Laakson mukaan lentänyt tuulilasin läpi kadulle. Vakavasti loukkaantuneet ovat palomestarin mukaan noin 30-vuotiaita.
Kaksi lievemmin loukkaantunutta olivat linja-auton matkustajia. Toinen heistä vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi Instagramissa. Poliisi tutkii tapausta.