Viisi rauhanturvaajaa haavoittui Libanonissa

07112024 AOP LIBANON
Lääkintämiehet ja Libanonin armeijan sotilaat ajoneuvoon kohdistuneen iskun tapahtumapaikalla Sidonin kaupungissa Libanonissa 7.11.2024.
Julkaistu 07.11.2024 19:34

STT

Israel kiihdytti iskujaan Libanonissa ja sanoi surmanneensa kymmeniä Hizbollahin taistelijoita vuorokaudessa.

Libanonissa viisi YK:n rauhanturvaajaa haavoittui torstaina iltapäivällä, kun heidän lähellään tapahtui lennokki-isku, kertoi YK:n Unifil-operaatio nettisivullaan. Tapahtumahetkellä rauhanturvaajat olivat ohittamassa Sidonin kaupunkia.

Unifilin mukaan rauhanturvaajat haavoittuivat lievästi ja saivat hoitoa tapahtumapaikalla.

Puolustusvoimista kerrottiin STT:lle sähköpostitse, että suomalaisilla rauhanturvaajilla oli kaikki kunnossa.

Libanonin asevoimien mukaan Israelin isku tapahtui lähellä armeijan tarkastuspistettä Sidonin kaupungissa. Isku osui autoon, joka oli ohittamassa tarkastuspistettä, ja tällöin kolme auton sisällä ollutta siviiliä kuoli. Lisäksi kolme tarkastuspisteellä ollutta Libanonin armeijan sotilasta haavoittui, kertoi Libanonin asevoimat lausunnossaan.

Israelin armeija on ilmoittanut surmanneensa 60 Hizbollahin taistelijaa vuorokauden aikana Libanonissa. Armeijan lausunnosta kertoivat torstaina aamulla ainakin israelilaislehti Haaretz sekä qatarilainen al-Jazeera. Sen mukaan parikymmentä iskua tehtiin Hizbollahin kohteisiin Baalbekin alueella sekä eri alueille Litanijoen pohjoispuolella.

Aiemmin Libanonin terveysministeriö kertoi Israelin iskujen surmanneen keskiviikkona ainakin 40 ihmistä maan itäosissa. Ministeriön mukaan Israelin iskuissa Bekaanlaaksoon ja Baalbekin kaupunkiin haavoittui lisäksi yli 50 ihmistä.

Lue myös: Israel iski Libanonin itäosiin – ainakin 40 kuoli

Ilmaisku ihmisiä majoittaneeseen kouluun Gazassa

Israelin iskut jatkuivat torstaina Gazassa. Al-Jazeeran mukaan Israelin panssarivaunut hyökkäsivät varhain torstaiaamuna myös Tulkaremin pakolaisleirille Länsirannalla, minkä jälkeen leirillä puhkesivat taistelut palestiinalaistaistelijoiden ja israelilaissotilaiden välillä.

Äärijärjestö Hamasin alaisen Gazan siviilipuolustusviraston mukaan 12 ihmistä kuoli ja useita haavoittui torstaina Israelin ilmaiskussa kaistan pohjoisosassa.

Viraston mukaan isku osui kouluun, jossa oli majoittuneena ihmisiä, jotka olivat joutuneet lähtemään al-Shatin pakolaisleiriltä.

Siviilipuolustusviraston tiedottaja Mahmud Bassal oli sanonut aiemmin, että ainakin 27 ihmistä oli kuollut Israelin iskuissa Gazan kaistalla torstaina.

Tuoreimmat aiheesta

Libanon