Helsingin Länsiterminaalista lähti tänään aamuvarhaisella viisi linja-autoa kohti Ukrainaa. Linja-autojen on auttaa tarkoitus auttaa ukrainalaisten lasten ja nuorten koulukuljetuksissa.
Suomesta viedään Ukrainaan ainakin 20 linja-autoa. Suomen tekemä lahjoitus on osa Euroopan komission solidaarisuuskampanjaa.
Linja-autot ajetaan Suomesta Baltian maiden kautta Puolan ja Ukrainan rajalla sijaitsevaan logistiikkakeskukseen, josta ne jatkavat lopullisiin kohteisiinsa.
Yksi linja-autoja lahjoittaneista yhtiöistä on Koiviston auto, jonka konsernijohtajan Jyrki Vainionpään mukaan linja-autolahjoitukseen on suhtauduttu yrityksessä positiivisesti ja kuljettajiksi ilmoittui runsaasti vapaaehtoisia.
– Tämä on ollut porukkaa yhteen hitsaava asia. Meiltä tuli 230 vapaaehtoista kuljettajaa ja positiivinen mukaanlähtö meidän henkilökunnaltamme, Vainionpää kertoo.
Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut arviolta 5,7 miljoonaan koululaiseen satojen koulujen tuhouduttua pommituksissa. Tarve koulubusseille on suuri.
– Jäljelle jäävät koulut yrittävät ottaa oppilaita joka puolelta. Kalustosta ja kuljettajista on valtava pula, Vainionpää kertoo.
Koiviston auton lisäksi Pohjolan Liikenne ja Erkki Itkonen Oy ovat tehneet lahjoituksia.
Linja-autoyhtiöille kiitosta osallistumisesta
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan mukaan pyyntö linja-autoista tuli Ukrainalta.
Hän on iloinen, että toiveen mukainen apu saatiin järjestymään.
– On tosi tärkeää, että liikennealan ja kuljetusalan yhtiöt ja työntekijät ovat tässä hienolla tavalla osoittaneet solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan, lämmin kiitos, Harakka sanoo.
Yksi vapaaehtoisista kuljettajista ja projektin projektipäällikkö on Jani Viljakainen. Hän työskentelee vakituisesti Helsingin bussiliikenteessä työvuorosuunnittelijana. Viljakaisen mukaan projekti on onnistunut tähän mennessä hienosti. Samalla se on myös laajentunut alkuperäisestä prosessin edetessä.
– Kun pyydetään apua, pitää olla valmis auttamaan. Tämä on luonnollinen tapa linja-autoyhtiölle auttaa, Viljakainen sanoo.
Arkirutiineihin ja kouluun pääsy luo lapsille turvaa
Ministeri Harakan mukaan ukrainalaisille koululaisille on tärkeää päästä palaamaan mahdollisimman pian arkeen ja koulunpenkille.
– Kuten tietysti kaikki ymmärrämme, seitsemän miljoonaa koululaista Ukrainassa haluaa jatkaa normaalia elämää ja saada tulevaisuuden näkymiä. Suomi haluaa olla tässä apuna, Harakka sanoo.
Hän vakuuttaa, että Suomen apu Ukrainalle tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Harakka pitää tärkeänä, että Ukrainaan lähetetään juuri niitä tarvikkeita, joista on suurin pula talven pakkasten ollessa edessä. Tarpeeseen vaikuttavat myös Venäjän iskut Ukrainan energiainfrastruktuuriin.
– Suomi on nyt tällä hetkellä mukana auttamassa tässä ja myöskin sitten kun on jälleenrakennuksen aika voitetun sodan jälkeen, Harakka sanoo ja jatkaa.
– Itsenäisen Suomen tärkeä tehtävä on varmistaa myös Ukrainan itsenäisyys.
Seuraava erä linja-autoja lähtee matkaan tammikuussa. Linja-autojen mukana matkaan lähtee tuolloin todennäköisesti myös muita avustustarvikkeita.
Korjaus 8.12. kello 10:55. Jutun lopussa sanottiin, että Suomen Punainen risti olisi lahjoittanut kenttäkeittiön lähetettäväksi Ukrainaan. Kyseessä on kuitenkin sisäministeriön Punaiselta Ristiltä ostama kenttäkeittiö, jonka sisäministeriö on lahjoittanut.