Kuusi lahjoitusvaroin hankittua ambulanssia lähti keskiviikkoiltana Suomesta Tallinnan kautta Ukrainaan.
Ukrainaan lahjoitettavat ambulanssit ovat kolmen Ukrainaa tukevan organisaation yhteisponnistus. Mukana ovat Suomen Lions-liitto ry, Pro Patria Suomi-Ukraina ry sekä Ukrainalaisten yhdistys Suomessa. Yhdistävänä tekijänä on halu auttaa Ukrainaa.
Ambulanssit seisoivat Helsingin Senaatintorilla keskiviikko-iltapäivänä siistissä rivissä. Jokainen ambulanssi oli ääriään myöten täynnä tavaraa: lääkintätarvikkeita, vararenkaat, defibrillaattoreitta, ja kuljettajien pienet laukut.
Paikalla oli kolmen yhdistyksen edustajia, sekä mukana yhteistyöprojektissa olleita suomalaisia ja ukrainalaisia vapaaehtoisia. Ambulanssien hankinnassa on ollut mukana yli 200 suomalaista Lions-klubia.
Ukrainalaisten yhdistys Suomessa on vastannut ambulanssien täyttämisestä lahjoituksena saaduilla lääkintätarvikkeilla.
– Ajatus on, että Ukrainaan saapumisen jälkeen ambulanssit voidaan ottaa käyttöön välittömästi, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Vassili Goutsoul.
Lue myös: Asevoimien komentaja vaihtuu Ukrainassa – Zelenskyi: On aika tehdä muutoksia sotilasjohdossa
Matka Ukrainaan jättää jälkensä myös auttajiin
Jokaisessa Ukrainaan vietävässä ambulanssissa on kaksi vuorottelevaa kuljettajaa. Osalle nyt tehtävä avustusmatka on jo viides. Varojen lisäksi matkan onnistuminen vaatii logistiikkaosaamista ja asiantuntevan vastaanottajatahon.
Jokaisen matkan käytännön organisoinnista on vastannut Pro Patria Suomi-Ukraina ry. Matkanjohtajana toimii Tommy Törmä.
– Mitä enemmän olemme Ukrainassa käyneet, sitä parempaa olemme saaneet aikaiseksi. Tämä on siitä hyvä esimerkki. Ukrainassa on huutava avuntarve kaikesta, Törmä sanoo.
Törmän mukaan ukrainalaisten tapaaminen ja avun saaminen on jättänyt jälkensä. Myös Lions-klubin kautta mukana viidettä kertaa olevaan Jari Järvelälle matkat ovat jääneet mieleen.
– Ihmisten tapaaminen ja hätää kärsivien kohtaaminen on todella tunteita herättävää. Siitä saa myös voiman, että tätä työtä jaksaa tehdä, Järvelä kertoo ja jatkaa.
– Tällä kertaa nämä ambulanssit viedään Dobrobut Foundation:lle, joka on Ukrainan suurimpia lääkärijärjestöjä. He pystyvät huolehtimaan siitä, että ambulanssit menevät suoraan käyttöön.
Ukrainalaiset Suomessa haluavat auttaa kotimaata
Suomessa asuvat ukrainalaiset ovat olleet mukana muun muassa vastaanottamassa ja organisoimassa lahjoituksia.
Natalia Dregval saapui Suomeen lähes kaksi vuotta sitten pian Venäjän hyökkäyksen alettua. Hänen poikansa on edelleen Kiovassa.
– Kun näin nämä autot, minua itketti, koska nämä autot kiirehtivät apuun tarvittaessa. Dregval sanoo. Sodassa eivät saa surmansa vain sotilaat. Kävin Kiovassa ja siellä on jo paljon invalideja, koska erikoissairaanhoitoa, ambulansseja tai kirurgeja ei ole riittävästi, Dregaval kertoo.
Lue myös: Ukrainan tukipaketti nytkähti eteenpäin EU-rattaissa
Dregvalin mukaan myös Ukrainan armeijan tukeminen on tärkeää, sillä varusteita, aseita ja lääkintätarvikkeita kuluu koko ajan. Siksi myös niiden tarve pysyy korkeana.
Entä onko ihmisten auttamisen halu pysynyt samalla tasolla kahden vuoden ajan?
– Luulen ihmiset ymmärtävät nyt paremmin, että mitä kauemmin sota jatkuu, sitä mahdollisempaa on sen leviäminen muualle Eurooppaan, Dregval sanoo.
Jo neljä vuotta Suomessa asunut Olena Vecherka työskentelee vapaaehtoisena Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n logistiikkakeskuksessa.
– Kun Venäjä suuri hyökkäys alkoi, minulle tuli sellainen tunne, että joko minä lähden Ukrainaan tai minä teen jotain täällä, hän kertoo.
Helsingistä täyteen lastatut ambulanssit lähtivät yölaivalla Tallinnaan. Sieltä matka jatkui Baltian ja Puolan kautta kohti Ukrainaa. Ambulanssit viedään Kiovaan saakka, jonne matka vie noin pari päivää.